Lepää rauhassa rakas Atlas

Tuntuu turhalta edellinen päivitykseni. Tuntuu pinnalliselta puhua esineistä jotka olisi kiva omistaa, joita mukamas tarvitsisin. Maksan mitä vain perheeni vuoksi, raha on vain rahaa ja sitä voi aina tienata lisää. Se ei merkitse yhtään mitään.

Eilen illalla rakas Atlas kissamme nukkui pois viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa. Hän ehti täyttää 10kk ja kasvaa isoksi ja komeaksi pojaksi. Aktiiviseksi ja touhukkaaksi olennoksi. Suru on suuri mutta nyt Atlas saa levätä.

Meiltä kysyttiin budjettia, tehohoito on kallista. Mikä voi olla hinta sille että annamme perheenjäsenellemme mahdollisuuden elää, mahdollisuuden sinnitellä. Sanoimme että maksakkot sitten se tonni, jos Atlaksella on vielä voimia, me annamme hänen taistella. Atlas kuitenkin nukkui pois pian tämän jälkeen. Kuiskasin hänelle että jos hän haluaa nukahtaa, emme suutu. Se oli enemmän minulle kuin hänelle.

Nyt meitä on kolme, Vega sisko on hellyydenkipeä ja etsii veljeään. Päivä kerrallaan. Nyt en edes yritä olla reipas.

8 kommenttia

  1. Voi ei, paljon voimia sinne! Mitä enemmän ihania muistoja lemmikistä, sitä suurempi suru.

    VastaaPoista
  2. Voihan, rakkaan lemmikin poismeno sattuu niin paljon. Paljon voimia sinne!

    VastaaPoista
  3. Voi ei, miten hän noin nuorena jo lähti? :( Toivon teille jaksamista, suru on varmasti suuri.

    VastaaPoista
  4. Osanottoni! Minäkin menetin tänä syksynä 17-vuotiaan mörrimöykkyni. Kamalaa oli! Kaksi kissaa jäi onneksi vielä jäljelle.

    VastaaPoista
  5. Atlaksella oli sydänvika pienestä pitäen. Stressiperäinen, eli kuului kun jännitti tai riehui. Toiset elävät täyden elämän, Atlas ei valitettavasti jaksanut. Tyypilliset oireet, vakava alilämpöisyys ja nesteen kertyminen keuhkoihin. Sydän petti hoidoista ja stressistä. Hyvä että ei tarvinnut olla yötä teholla ja mennä sitten. Pikkuinen pääsi pelosta ja tuskista.

    VastaaPoista
  6. Osanottoni suruusi vielä täältäkin. Mua alkaa aina itkettää nämä tällaiset jutut. Itsekin nuoren kissan menettäneenä en ole vieläkään oikein toipunut siitä enkä usko, että ikävä lakkaa koskaan.

    VastaaPoista
  7. Niinhän se on. Mä luulin jo että pystyisin, mutta Atlaksen kuvien katsominen ei vieläkään ole mahdollista ilman kyyneliä :(

    VastaaPoista
  8. Itsekin menetin ensimmäisen kissani vain 1,5-vuotiaana synnynnäiseen sydänvikaan, joka ei oireillut mitenkään ennen kuin lähdön hetki tuli :( Lämpimät osanottoni suureen suruusi <3

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top