Soijapapupihvit


Olen pitänyt pitkää hiljaisuutta sillä koulu on vienyt suurimman osan ajastani. Olen ollut ahkera ja en niin ahkera mutta tulokset ovat puhuneet puolestaan ja hiljaisuus on näköjään kannattanut. Ruokaa meillä silti tehdään, mutta enemmän ''tuttua ja turvallista'' tyyppisesti. Illalla on tarkoitus grillailla kavereilla, mutta päivän omistan lukemiselle. Toisaalta, facebook on auki ja paperille en ole saanut muuta kuin otsikon aikaan ''beetasalpaajat...''  Kyllä se kohta starttaa! Illaksi valmistuu seitanvartaita gilliä varten! Niistä kuitenkin myöhemmin, sillä samaa ruokaa voi kokata kesän mittaan ja vaikkapa juhannuksena! Grillikausi on siis vasta avattu.

Kaapissa minulla on pyörinyt pidempään paketti kuivattuja soijapapuja, joille en ole vain osannut tehdä mitään. Nettikään ei ole mitenkään erityisen pullollaan ohjeita joten oli pakko improvisoida. Keitin riisiä lisukkeeksi ja tein coleslaw salaattia rinnalle samalla ohjeella kuin ennenkni, koko lystin lusikoin pitaleipien väliin! Soijapapuhan on kaiken vegaaniruoan pohja, siitä voi tehdä vaikka mitä! Itse tehty tofu on siis listalla. Maku on mukavan mieto ja koostumus normaali papumainen. 

Soijapapupihvit


Soijapapuja pitää liottaa 10-12h ja tämän jällkeen keittää tunnin. Vaatii siis etukäteen suunnittelua mutta vedellä läträäminen ei sinänsä vie paljon aikaa. 

Tarvitset:

2dl kuivattuja soijapapuja
2 kourallista tuoretta pinaattia
Pieni nippu basilikaa
3 aurinkokuivattua tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1dl maustamatona soijajogurttia
1dl korppujauhoja
2rkl perunajauhoja
Runsaasti öljyä paistamiseen
Mausteeksi rosmariinia, chiliä, hieman grillimaustetta ja gram masala mausteseosta.

lisäsin joukkoon myös:
1tl spirulinaa
2rkl hampun siemeniä
1rkl chia-siemeniä
Nämä voi kuitenkin jättää pois haluttaessa tai korvata jollain muulla.

Paista hienonnettua sipulia runsaasa öljyssä kunnes väri on kullanruskea. Yhdisä kulhossa keitetyt soijapavut, paistettu sipuli, valkosipuli, pinaatti, basilika ja tomaatit. Soseuta sauvasekoittimella karkeasti, lisää jogurtti ja jatka soseuttamista kunnes massa on tasainen. Joukkoon voi lisätä myös liotettuja cashewpähkinöitä tuomaan makua. Sipulin paistaminen ei sinänsä ole välttämätöntä mutta en vain pidä raa'an sipulin mausta.

Sekoita muut ainekset huolellisesti joukkoon. Käytän jogurttina aina alpro soyan 500g purkissa olevaa luomujogurttia. Uudempi mild & creamy on loistava esim. lettutaikinassa tai muuten vaan syötynä, mutta ei toimi pihveissä ja suolaisessa ruoassa yhtä hyvin.

Muotoile taikinasta kostein käsin palloja ja litistä ne kevyesti pihveiksi. Paista runsaassa rasvassa kunnes pihvit ovat kypsiä. Tarjoile mielesi mukaan!



Ei kommentteja

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top