Kissa ja kookosöljy


Naoksella on tapana tehdä seikkailuretkiä keittiön tasoille ja löytää sieltä kaikenlaisia herkkuja. Koska Naoksen ihmisorjien näkemyksen mukaan tämä on kiellettyä, Naos tekeekin nämä retket kun kukaan ei ole näkemässä. Poika on kuitenkin siinä mielessä hieman hölmö, että heti kun hän löytää jotain, on se vähintään pudotettava maahan, muristava ja metelöitävä...
Tästä johtuen hän jää lähes poikkeuksetta kiinni pahanteosta ja pahimmassa tapauksessa kun hän ei esimerkiksi luovuta syömäänsä tiskirättiä ilman sotaa, hän voi joutua jopa jäähylle jonkun oven taakse.

 Muutama päivä sitten katsoin ihmeissäni miten poika syö herneitä palkoineen onnellisena. Tänään hän raahasi tyhjän kookosöljypurkin matolle pienen sotkun kera ja päätti puhdistaa sisälmyksen perusteellisesti. Kamera oli onneksi iskuvalmiina. Miten sitä torua noin onnellista kissaa?? Vega ei tätä ymmärtänyt mutta seurasi mielenkiinnolla vierestä kissakaverinsa touhuja. Tämä teksti menee kissapsykologiaan sillä minä en vain ymmärrä aina kissojani, ehkä parempi niin.

Kookosöljypurkissa kyllä lukee että myös lemmikeille ulkoisesti ja sisäisesti? Mutta onko se kissalle nyt välttämätöntä saada kookosöljyä. Noh, hän saa kaluta purkin ja toisinaan nuolla lusikan mutta sen enempää herkkuja ei irtoa. Taitaakin olla niin että kasviperäisistä öljyistä ei kissalle varsinaista hyötyä ole. Kaloreitahan tuossa on, ja pistää karvapallot liikkelle. Pitkäkarvaiselle kissalle silloin tällöin ihan hyödyllinenkin. Hellyyttävää silti kun tuo nyt kehrää tietokonepöydällä, lipoo huulia ja näyttää tyytyväisemmältä kuin koskaan. Saalistusretki onnistui!

Seuraavt 17 päivää kissat asuvatkin isovanhemmillani hoidossa meidän reissatessa kohti Ateenaa. Pikkuinen huoli tietenkin on, että miten nuo pärjäävät. Eniten harmittaa se että tiedän Vegan olevan omalla tavallaan aika läheisriippuvainen. Seuraa minua kaikkialle ja maukuu hätääntyneenä kun on vieraassa paikassa ilman minua. Jäämmekin isovanhemmilleni ainakin kahville, jotta kissat ovat hetken tutussa seurassa. Toisaalta, Vega rakastaa äitiäni yli kaiken ja tämä käykin usein katsomassa kisuja isovanhempieni luona. Tämä läheisriippuvuus on kyllä osittain myös minun puoleltani, en mielelläni ole edes myöhään iltaan pois kotoa, sillä on heti ikävä kissojen luo.

Naos on hyvin sopeutuvainen kisu ainakin uusiin paikkoihin. Hänessä lähinnä jännitän äänekästä ja villiä käytöstä. Maukuuko hän koko talon hereille ja vie pyödiltä tavaraa? Naos murisee aina saalis suussaan, mutta sen voi huoletta kaivaa hampaiden välistä sillä meteli on vain meteliä, kiinni hän ei käy. Kissoihin tottumattomalle tämä voi kuitenkin kuulostaa kovinkin pelottavalta ja uhkaavalta.

Pientä jännitystä siis on ja ikävä tietenkin tulee kova. Isovanhemopani ovat onneksi ennenkin olleet kissavahteina ja suhtautuvat tehtävään ihailtavalla sitoutumisella. Kenenkään muun hoivaan en mielummin jättäisi pentujani. Ukki kerran tokaisikin että on nykyään niin kiire kotona ja mitään ei ehdi tekemään. Pienen ihmettelyn jälkeen selvisi että hän on tunnollisesti ulkoiluttanut kissoja valjaissa heti töistä päästyään yli tunnin verran päivittäin. Sisäkissoilleni tämähän oli täyttä luksusta.

Tänään lähdemmekin matkaan ja ehkä tähän minunkin kalpeaan ihoon tarttuu hieman väriä. 35 asteen luvattuja lämpötiloja odotan enemmän kauhulla kuin innolla mutta on ihanaa päästä näkemään mieheni toisia kotiseutuja näiden suomalaisten maisemien lisäksi.


2 kommenttia

  1. Awwww!! Ai voiko kookosöljyä antaa kisuille satunnaisesti? Meidän pitkäkarvaisille vois meinaa olla ihan hyödyllistä ja tuota kun sattuu aina kaapissa olemaan.

    On kyllä aina kamalaa ottaa se kähvelletty herkku pois, kun toinen on nähnhyt niin paljon vaivaa sen saamiseen :D

    Ja hyvää matkaa :)

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä! Mutta aloita pienestä määrästä sillä isompi määrä pistää mahan muutenkin toimimaan.

    Nii onhan se totta, mutta tuo on niin ahkera varastamaan että aina välillä saa tottua tappioon :) Sain juuri kuulla mummolta viestiä että Vega käyttäytyy söpösti ja Naos yrittää varastaa kaiken minkä ehtii.. :D

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top