Lemon Poppy Seed Scones

Tänään oli jälleen erittäin tuottoisat Anatomia & Fysiologia -treffit kahden luokkatoverini kanssa. Opiskeluhan sujuu näin hyvinkin mukavasti! Kahvia, teetä ja sitruunan makuisisia unikonsiemen sconsseja. Opiskelutehot olivat huipussaan kofeiinin ja sokeri voimin!

Nämä ovat rakenteeltaan hiukan murumaisempia kuin aikasemmin tekemäni sconssit ja sopivatkin vaikka teehen dipattavaksi. Sitruuna raikastaa ihanasti! Resepti löytyi täältä, ja pienin muutoksin kaikki ainekset löytyivätkin jääkaapista. Sitruuna piti kyllä marssia hakemaan kaupasta. Kuorrutteeksi tein tämän kuorrutteen joka on ehkä suosikkini kaikista tämäntyyppisistä vaihtoehdoista.

Sain työpaikaltani ihanat iittalan mini tarjoiluastiat, johon kuuluu kolme eri muotoista vuokaa! Kuvassa näkyy kaksi. Heti tietenkin otin käyttöön, tällaisia olen aina tarvinnut!

Lemon Poppy Seed Scones, 18kpl

3 cup jauhoja
1 cup sokeria
3 rkl unikon siemeniä
1rkl leivinjauhetta
1rkl sitruunan kuorta
1/2tl suolaa

1/2rkl + 2rkl margariinia
1/4 cup sitruunamehua
1/3 cup kookoskermaa

1rkl chia siemeniä + 2rkl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuutioitu kylmä margariini ja nypi taikinan joukkoon. Vatkaa joukkoon sitruunamehu ja siihen sekoitetut siemenet ja vesi. Lopuksi vatkaa vielä kookoskerma. Taikinan pitäisi olla murumaista mutta kuitenkin muotoiltavaa.

Painele taikina leivinpaperille neliöksi ja leikkaa ensin ruuduiksi ja sitten kolmioiksi. Levittele kolmiot pellille ja paista 190 asteessa noin 20min. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista. Ripottelin kuorrutetta vain pienen noron jokaisen päälle.

Suosittelen todellakin erityisesti raikkaiden makujen ystävälle. Sitruunan voi korvata myös esimerkiksi greipillä tai appelssiinilla.

Nämä ovat parhaita samana päivänä syötyinä! 

Kuvasta näkyykin että Naoskin iski maistamaan. Vein sen ilon häneltä tavan mukaan hyvin nopeasti ja söin aivan varmuuden vuoksi hänen maistaman sconesin itse. Etten vain tarjoile sitä kenellekkään vahingossa.



1 kommentti

  1. Nam, nämä vaikuttaa hyviltä! Ja varmasti opiskelukin sujuu näiden ja kahvin voimin :D
    Hauska tuo kissa!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top