Vanilja-banaani proteiinivanukas


Nyt pukkaa näitä tämäntyyppisiä salin jälkeen ruokia yksi toisensa jälkeen. Koska yhdellä kertaa niitä googletin, kehitin ja hain, haluan tietenkin kokeilla kaikkia heti. Vanukasfani kun olen, tämä on yksi ehdoton lemppari. Idea on simppeli ja aika samanlainen kuin smoothieissa. Älkää antako värin hämätä. Maapäkinävoi värjää muuten vaalean vanukkaan hieman tummuneeksi. Minttua ei kannata unohtaa, sillä se antaa loistavan maun joukkoon. Jos tuoretta minttua ei ole käsillä, pari aromitippaa ajaa asiansa.

Olen innostunut viimeaikoina psylliumin käytöstä, saadessani niitä ruohonjuurelta testattavaksi. Asiasta tulossa tarkempi postaus mutta ei voi muuta sanoa kun aivan loistava juttu ja alun ennakkoluulot ovat tiessään!

Uutena on kokeilemani keinotekoinen makeutusaine, jolla vältytään turhalta energialta kuten esim. sokerissa, mutta saadaan silti vanukasmaisesti makeutta. Minulta löytyy steviaa kotoa, mutta en ole vielä aivan varma mitä mieltä tästä olen. Onko siis hyvä juttu vai ei? Kaikki mielipiteet otetaan avosylin vastaan. Kieltämättä innostaisi hankkia kookoksen, tai toffeen makuista nestemäistä steviaa... Ja onhan se luonnosta peräisin oleva.

Tulin siihen tulokseen että testailen steviaa kun löysin terveyskirjastosta sitä käsittelevän artikkelin.

''Virvoitusjuomissa suurin sallittu stevioliglykosidien määrä on 80 mg litraa kohden. Näin ollen 70 kg:n painoinen ihminen voi nauttia päivässä turvallisesti kolme litraa stevialla makeutettua juomaa. Markkinoille tulleissa juomissa stevioliglykosideja on kuitenkin huomattavasti sallittua enimmäismäärää vähemmän.''
''Stevioliglykosidit ovat olleet ihmistutkimuksissa hyvin siedettyjä. Pitkäkestoisissa kliinisissä tutkimuksissa haittavaikutukset ovat olleet lähinnä lieviä mahan ja suoliston oireita, kuten kylläisyyden tunnetta ja pahoinvointia'' lähde

Juttu on minulle uusi, mutta sain rohkeutta että ehkä kyseessä ei olekkaan niin paha, pienissä määrin ja toisinaan käytettynä varsinkaan.

Proteiinivanukas kahdelle


1 banaani
30g proteiinijauhetta, vanilja
2tl maapähkinävoita
2rkl chiasiemeniä
1rkl psylliumin siemeniä
puolet silken tofu paketista, n. 180g
3dl vettä
tippa steviaa maun mukaan
pieni nippu mintunlehtiä

Soseuta kaikki paitsi chiasiemenet ja psylliumi. Tarkista maku ja lisää steviaa haluttaessa. Sekoita siemenet joukkon ja anna olla jääkaapissa noin puoli tuntia. Koristele mintun lehdillä ja tarjoile. Huomaa että koostumus saa alussa olla melko löysä, joka sitten tiivistyy ja jähmettyy siementen ansiosta.

Ravintoainesisältö
1 annos eli puolet kokonaismäärästä

303 kcal
24,4g proteiinia
22g hiilihydraatteja
15g rasvaa
5,4g kuituja



3 kommenttia

  1. Vihaan näitä sun reseptejä Liisa, tulee ihan kamalia pakkomielteitä aina:D Tääkin kuulostaa niin ihanalta<3 Multa ei vaan löydy jääkaapista muuta kun hapankorppuja ja omenia, niin en pysty tehdä näitä sun ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö sun käydä vähä kaupassa :D!

      Poista
  2. Namm, näyttää ihanalta! Ja terveellistäkin :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top