Quinoapuuro



Quinoajauhojen kanssa en tule toimeen, mutta hiutaleet ovat eri juttu. Maku ei ole samalla tavalla kitkerä, vaan huomattavasti pehmeämpi ja noh... quinoamainen. Tässä herkullinen puuro aamupalaksi, joka on kuitenkin hiukan terästetty proteiinilla. Sain myös muistutuksen kookoslastujen olemassaolosta, joten nekin pääsivät jälleen käyttöön. Hiutaleita laitan kaikkialle, mutta lastujen pieni paketti tuppaa hukkumaan keittiökaappeihini, jotka ovat tupaten täynnä. Lastut ovat mielestäni paaaljon parempia kuin hiutaleet, mutta eivät niin monikäyttöisiä eivätkä hinnaltaan niin ystävällisiä.

Proteiinina käytin sun warrior, vaniljaproteiinia. Mukana tullut mitta on 21g, joten puolet siitä on noin 10g. Lisäsin makeutta nestemäisellä stevialla, tämän voi korvata mielensä mukaan.

Quinoapuuro yhdelle


1dl quinoahiutaleita
2.5dl vettä
1/2 banaani
10g vaniljaproteiinia
ripaus suolaa
muutama tippa steviaa
kookoslastuja korsiteeksi

Sekoita vesi quinoahiutaleisiin ja kuumenna keskilämmöllä. Kun quinoa alkaa puuroutumaan, nosta pois levyltä. Koostumus saa olla vetistä tässä vaiheessa. Lisää proteiinijauho ja sekoita huolellisesti. Lisää vettä jos tulos on liian paksua. Mausta suolalla ja stevialla.

Nosta puuro kulhoon ja leikkaa päälle banaania ja kookoslastuja. Lisää makua saat kun valmistat puurosi osittain kookosmaitoon!

Ravintoainesisältö/koko annos

kcal: 285
proteiini: 15g
hiilihydraatti: 43g
rasva: 6,4g
kuitu: 6,1g



0

Aamupalaksi muffinssi!


Ideana on että muffinssin voi napata koulu- tai työmatkalle aamupalaksi. Tämä idea toteutuu varmasti ensi kerralla kun kaikki eivät katoa yhdessä päivässä...  Näiden muffinssien koostumus on mehevä ja ilmava, mutta sisältävät runsaasti sattumia ja ovat terveellisiä! Aijon tehdä näitä uudestaan, mutta kokeilen korvata osan vehnäjauhosta mantelijauhoilla. Saa nähdä toimiiko.

Ohje on lainattu täältä. Muuntelin hiukan sen mukaan mitä omasta keittiöstä löytyi. Kananmunan korvasin chiasiemenillä, mutta sen voi mielestäni jättää kokonaan poiskin, ja laittaa vaikka hiukan enemmän soijajogurttia. Kun ohjeessa on vain yksi muna, sillä ei niin ole merkitystä millä sen korvaa vai korvaako ollenkaan. Kunhan muistaa lisätä tilkan kosteutta.


Aamiaismuffinsit

6 suurta

1rkl chiasiemeniä + 2rkl vettä
4rkl siirappia
4rkl rypsiöljyä
1tl vanilja-aromia
1/4cup soijajogurttia

1 porkkana raastettu
1 omena raastettu
1/4cup rusinoita

1/4cup kaurahiutaleita
1 cup vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
1.5tl piparkakkumausteseosta

Päälle:

1rkl margariinia
1rkl sokeria
2rkl kaurahiutaleita
1rkl auringonkukansiemeniä
1rkl hampunsiemeniä
1rkl kookoshiutaleita
1rkl hunajaa
1rkl vettä

Laita chiasiement ja vesi pieneen mukiin odottamaan. Sekoita kuivat ainekset ja märät ainekset keskenään ja yhdistä. Raasta porkkana ja omena, ja kääntele ne sekä rusinat seokseen. Kääntele joukkoon myös chiasiemenet. Nostele 6 suureen muffinssivuokaan. Sekoita päällyksen ainekset keskenään ja nypi margariini joukkoon. Jaa seos tasaisesti kaikkien muffinssien päälle ja paista 175 asteessa noin  25min. Anna jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua.


0

Vaivaamaton leipä


Tämä ohje tuntuu pyörivän nyt joka toisessa blogissa. Enhän minä voi yhtään huonompi olla joten tässä vaivaamaton leipä myös minun puolestani.

En ole enää aivan varma mistä tämä ohje on peräisin, mutta salapoliisityö päätyi Kädenvääntöä blogiin. Salapoliisityön jatkuttua, päätin että ensi kerran kun teen tätä, nostatan leivän kylmässä ja saa nähdä mitä tapahtuu. Vaivaamaan en silti ala, tässähän se on sallittua.

Etsin jatkuvasti helppoa ja idioottivarmaa leipäohjetta, jota voisi vaivatta pyöräyttää useammankin, ja vaikka pakastaa osan. Tämä pääsi näiden listalle. Vaikka pullat onnistuvat lähes poikkeuksetta, minulla ja leipätaikinalla kemiat eivät aina vain kohtaa. Tämän kanssa ongelmaa ei ollut ja koko leipä popsittiin aamupalaksi hetkessä!

Vaivaamaton leipä


7dl vehnäjauhoja, käytin puolet vehnää ja puolet 3 viljan jauhoja
2tl suolaa
0.5tl kuivahiivaa
3.5dl kädenlämpöistä vettä
2rkl kuminansiemeniä, tätä ei ollut alkuperäisessä ohjeessa

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Kaada vesi joukkoon ja sekoita taikina sekaisin. Peitä kelmulla tiukasti ja anna kohota 12-18h. Kohotus tapahtui siis huoneenlämmössä, koska tarkemmin ei tästä mainittu.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoja takinan päälle ja pyöräytä se palloksi. Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna elvätä puoli tuntia. Nosta taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista 30min. Ota kansi pois ja paista vielä 15min. Syö kaikki heti.

Suosittelen tämän sekoittamista illalla valmiiksi, näin leipä valmistuu yön aikana ja aamulla saat tuoretta ja lämmintä leipää.

3

Kurpitsapiirakka



Kuinka ihanaa on tulla pitkän koulupäivän, ja salitreenin jälkeen kotiin ja napata kaapista iso pala kurpitsapiirakkaa? Ihan vain välipalaksi ennen kuin jaksaa kunnon ruokaa valmistaa.

Varautukaa etukäteen että tämä on ihan surkea ohje. Tulos on siis ihanan herkullinen mutta en vaan pysty järkevästi ilmaisemaan mitä tein ja mitä laitoin kuinka paljon. Joskus on näitä päiviä, mutta ainakin kuvat ovat kauniita.

Tätä on tullut tehtyä niin monena eri versiona, joten enää en juurikaan mittaile, vaan kaadan aineksia tehosekoittimeen ja maistelen. Ohje on hyvin samankaltainen kuin edellinen , erona että tein tällä kertaa pohjankin itse. Pohja syntyi manteli- ja kookosjauhojen sekoituksesta, hieman proteiinirikkaampi ja terveellisempi vaihtoehto siis. Ohjeen löysin täältä mutta se ei käytännössä toiminut niin hienosti kuin alkuperäisessä ohjeessa. Jouduin lisäilemään vettä ja soijamaitoa kunnes koostumus on muotoiltava, tai ainakin jotenkin kasassa pysyvä. Taikinan rakenteesta mainitaankin alkuperäisessä ohjeessa.


Manteli-kookos piirakkapohja


2.5cup manteli ja kookosjauhoja, laitoin noin puolet ja puolet
1/2tl suolaa
1/2tl soodaa
100g margariinia
2rkl siirappia
1tl vanilja-aromia

vettä ja soijamaitoa kunnes koostumus on muotoiltava, ei kuitenkaan liian pehmeä.
Jatkossa voisin lisätä tänne noin 1tl psylliumia rakennetta parantamaan. 

Sulata margariini ja sekoita siihen siirappi ja aromi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lopuksi yhdistä seokset. Lisää nestettä tarpeen mukaan. Alkuperäinen ohje kehottaa paistamaan 185 asteessa noin 10min. Minä täytin piirakan ensin ja paistoin vasta sitten, unohdin asteet ja kellonajat, joten paistoin 200 asteessa ja varmaankin puoli tuntia. Kyllä sen sitten tietää kun se on valmis.


Kurpistatäyte


2 porkkanaa ja kurpitsaa keitettynä jotta sosetta on noin 5dl
1pkt silken tofua
2rkl perunajauhoja
1rkl piparkakkumaustetta
1tl kardemummaa
2tl vanilja-aromia

Kaada tehosekoittimeen ja pyöritä.

Makeuta joko tomusokerilla tai stevialla välillä maistellen.
Käytin nestemäistä steviaa ja lisäilin pikkuhiljaa, aina maistaen makeutta.

Ja tosiaan, paista 185-200 asteessa noin 30min tai kunnes piirakka näyttää valmiilta. Anna jäähtyä ja ripottele päälle tomusokeria ennen tarjoilua.


1

Chocolate chip pan cookie



Muutama lukija taas lisää, mikä ilahduttaa aina. Tervetuloa ja toivottavasti viihdytte. Minulta löytyy muutama keittiöön liittyvä ylläri ja ajattelinkin jossain vaiheessa järjestää pienen arvonnan lukijoiden kesken, vaikkapa sen päivän kunniaksi kun numero näyttä viittäkymmentä tai jotain muuta tasalukua. Luku on minulle suuri vaikka monelle muulle pieni, joten sitä on ihan hyvä juhlistaa.

Nyt kuitenkin itse asiaan. Mieheni oli kokannut itsellensä keksitaikinaa herkuksi. Vaikka pyörittelin hänelle silmiä ja nauroinkin hiukan, en ole päässyt keksihimostani ylitse! Teki miei jotain tahmeaa ja makeaa, keksimäistä mutta pehmeämpää ja mureampaa. Päätinkin testata uutta neliövuokaani ja näin syntyi chocolate chip pan cookie.

Mikä tahansa vuoka käy, omani oli noin 25 x 35cm mutta rajasin sen hiukan pienmmäksi folioreunuksella jotta sain paksumpia keksejä.

Chocolate chip pan cookie


200g margariinia
1rkl oliiviöljyä
1dl hienosokeria
1dl fariinisokeria
1tl vanilja aromia
0.5tl manteliaromia
0.5dl soijamaitoa
4.5dl vehnäjauhoja
0.5tl leivinjauhetta
200g tummaa suklaata rouhittuna
1dl mantelirouhetta
1dl kookoshiutaleita

Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri hienoksi vaahdoksi, lisää aromit ja vatkaa vielä hetken. Sekoita jauhot, mantelirouhe, kookoshiutaleet ja leivinjauhe keksenään. Yhdistä ainekset toisiinsa ja lisää maito, öljy ja suklaarouhe. Kääntele kunnes maito on sekoittunut taikinaan.

Levitä pannulle, tasoita hiukan ja paista noin 30min, 175 asteessa. Anna jäähtyä hetken ja nosta jääkaappiin. Leikkaa vasta kun keksit ovat kokonaaan kylmenneet. Itse leikkasin kärsimättömänä liian aikaisin ja keksit murenivatkin herkästi. Säilytä jääkaapissa, ilmatiiviissä rasiassa.
0

Uuniomena




Emily Mainquistin Sweet Vegan kirjassa oli herkullinen omenajälkkäri jota piti heti kokeilla. Minulla ei ollut kyseisiä aineksia mutta täytin ompun sillä mitä kaapista löytyi. Kuva toimi inspiraationa.

Uuniomenat kahdelle


2 suurehkoa omenaa
2dl siideriä tai valkoviiniä
0.5dl kaurahiutaleita
0.5dl kookoshiutaleita
0.5dl mariannerouhetta
2rkl öljyä
1rkl siirappia

Koverra omenasta sisusta pois, jätä kuitenkin pohja.
Sekoita kaikki ainekset siideriä lukuunottamatta keskenään. Täytä omenat.

Kaada siideri uunivuoan pohjalle ja aseta omenat pystyyn siihen. Paista 200 asteessa noin 25min.

Tarjoile kuumana sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljajäätelön kera.
0

Omeletti



Miksikäs minä tätä kutsun? Munakas sisältää munaa... Vegaani munakas? Tuntuu hölmölle varsinkin kun vegaaniblogissa kaikki on vegaania, tarvitseeko erikseen mainita? Tofukas kuullostaa lievästi typerälle.
Saa olla siis omeletti, munaton sellainen.

Kaikki kunnia ohjeesta menee tänne, ja noudatinkin kiltisti alkuperäistä reseptiä, mitä nyt vaihtelin mausteita ja läträsin tahinilla hiukkasen enemmän.

Tulos oli ihana, mukavan mehevä ja reunoista rapsakka. Maku oli tofulle tyypillisesti mieto, mutta mausteilla saa paljon aikaan. Täytä oman maun mukaan, itselleni laitoin pinaattia ja selleriä. Miehelle sellerin sijaan tomaattia.

Omeletti kahdelle

paista kahdessa osassa.

1 pkt silken tofua
2rkl soijamaitoa
2rkl ravintohiivahiutaleita
2 rkl perunajauhoja
1 rkl tahinia
1 murskattu valkosipulinkynsi
1/2tl juustokuminaa
1/2tl kurkumaa
ripaus chiliä ja suolaa
pari tippaa nestesavua

Laitoi ainekset tehosekoittimeen ja annoin pyöriä.


Paista keskilämmöllä runsaassa öljyssä. Kaada taikinaa pannulle ja levitä lastan tai lusikan avulla tasaiseksi. Alkuperäisessä ohjeessa tätä ei käännetä yhtään, paistetaan yhdeltä puolelta ja täytetään. Itse kuitenkin halusin paistaa molemminpuolin. Kääntäminen on haastavaa sillä vaikka koostumus on kiinteä, tämä rikkoontui herkästi. Pienemmän omeletin kääntää kuitenkin helpommin.  Onnistuin kuitenkin isommankin kääntämään kahden paistinlastan avulla.

Täytä ja nauti kuumana!

Ravintoainesisältö tulossa!
Löytyy myös alkuperäisestä blogista.
0

Tempehiä ja sieniä

Ruohonjuuresta ostin purkillisen tempehiä. Olen tätä ennen siis käyttänyt vain pakasteesta saatua, ensimmäistä kertaa ostin sitä vedessä lilluvaa. Koostumus oli samanlainen kuin pakkasen, mutta maku oli hurjasti voimakkaampi. Nyt ensimmäistä kertaa ymmärrän mitä tarkoitetaan kun puhutaan tempehin voimakkaasta mausta ja sen olevan mielipiteidenjakaja.  Itse silti pidin tästä, mutta tuntuu että tempeh vaatii kaverikseen jotain mietoa lisuketta, kuten riisiä, leipää tai vastaavaa.

Tämän ruoan pidin hyvin simppelinä ja selkeänä. Tempeh sai maistua pääroolissa.

Tempehiä ja sieniä


1 prk tempehiä
1 pss Ginger & Lemongrass kastiketta, tätä
4-6 suurta herkkusientä
baby pinaatin lehtiä 
sitruunaöljyä
mustapippuria

Kaada kastike kulhoon ja asettele tempeh palat joukkoon niin että kaikki peittyvät. Lisää hiukan vettä jos joku kohta uhkaa jäädä kuivaksi. Anna olla yön yli tai useamman tunnin. Laitoin nämä aamulla tekeytymään ja valmistin ruoan koulupäivän jälkeen.

Viipaloi herkkusienet. Paista ensin tempehiä pannulla noin 5min. Lisää sienet ja jatka paistamista kunnes kaikki ovat kypsiä. Kaadoin kastiketta pikkuhiljaa joukkoon ja käytin koko nesteen loppujen lopuksi.

Nosta suuria kourallisia pinaattia lautasille, ripottele päälle sitruunaöljyä ja mustapippuria. Kasaa sienet ja tempeh keskelle keoksi ja tarjoile!



3

Laskiaisyritys osa 1.

Päätin että kehitän terveellisen laskiaisherkun. Se saisi edelleen olla perinteisen mukainen, mutta pullan sijaan halusin jotain ''kakkusta''. Mielellään mantelijauhoihin ja johonkin muuhun leivottua, hiukan terveellisempää vaihtoehtoa. Kokeilu 1. Quinoajauho on pirun kitkerää ja maistuu lävitse ja kovaa. Rakenne on omituinen ja lituska. Sekoitusvaiheessa pursusin vielä tyytyväisyyttä ja intoa, olin taiteilija ja edelläkävijä. Avasin uunin ja kaikki tämä häipyi. Olen jälleen nöyrä ja harkitsen valmiin ohjeen etsimistä... Aina ei voi voittaa.

Laskiaisherkku osa 1.

Leivo epämääräinen lätyskä.
Kutsu sitä pullaksi.
Peitä se mantelivoilla ja soijakermalla jotta lätyskää ei huomaa.
Muistuta itseäsi että siinä ei ole rasvaa ja on runsaasti proteiineja.
Syö.

Katso kun miehesi syö tyytyväisenä loput. 
Pohdi miesten ja naisten välisiä eroja.
Nalkuta jostain varmuuden vuoksi.

Ala vihdoinkin opiskelemaan.


4

Vihreä treenipirtelö


Taas yksi tällainen, mutta olipahan taas onnistunut makuelämys joten pitää jakaa!
Tuli tehtyä aika mukavan rankka treeni, jalat vapisevat ihanasti. Lisäksi ostin uudet salivaatteet joita pääsin testaamaan. Jep, ostin juuri sellaiset kireät trikoopöksyt joita vannoin välttäväni ikuisesti. Hyvin toimi, ikävä myöntää. Valikoimassa oli myös batiikkivärjättyjä, ostin mustat. Voitto.

Ravintoainesisältö on laskettu omien epämääräisten mittojeni perusteella. Toisaalta, pinaattia ja salaattia saa pistää aika paljon että se kenenkään energiamääriä muuttaa hirveästi. Paino enemmän siis energiarikkaammilla ainesosilla.

Vihreä treenipirtelö


Kourallinen pinaattia
1/4 nippu salaattipuskasta
nippu minttua
21g vaniljaproteiinijauhetta (sun warrior)
1tl soijalesitiiniä
100g silken tofua
1dl soijajogurttia
pari tippaa steviaa
vettä 2-4dl mielen mukaan

Kaikki sekaisin ja nauti!

Ravintoainesisältö
247 kcal
30g proteiinia
11g hiilihydraattia
11g rasvaa
3.6g kuituja

0

Vanilja-banaani proteiinivanukas


Nyt pukkaa näitä tämäntyyppisiä salin jälkeen ruokia yksi toisensa jälkeen. Koska yhdellä kertaa niitä googletin, kehitin ja hain, haluan tietenkin kokeilla kaikkia heti. Vanukasfani kun olen, tämä on yksi ehdoton lemppari. Idea on simppeli ja aika samanlainen kuin smoothieissa. Älkää antako värin hämätä. Maapäkinävoi värjää muuten vaalean vanukkaan hieman tummuneeksi. Minttua ei kannata unohtaa, sillä se antaa loistavan maun joukkoon. Jos tuoretta minttua ei ole käsillä, pari aromitippaa ajaa asiansa.

Olen innostunut viimeaikoina psylliumin käytöstä, saadessani niitä ruohonjuurelta testattavaksi. Asiasta tulossa tarkempi postaus mutta ei voi muuta sanoa kun aivan loistava juttu ja alun ennakkoluulot ovat tiessään!

Uutena on kokeilemani keinotekoinen makeutusaine, jolla vältytään turhalta energialta kuten esim. sokerissa, mutta saadaan silti vanukasmaisesti makeutta. Minulta löytyy steviaa kotoa, mutta en ole vielä aivan varma mitä mieltä tästä olen. Onko siis hyvä juttu vai ei? Kaikki mielipiteet otetaan avosylin vastaan. Kieltämättä innostaisi hankkia kookoksen, tai toffeen makuista nestemäistä steviaa... Ja onhan se luonnosta peräisin oleva.

Tulin siihen tulokseen että testailen steviaa kun löysin terveyskirjastosta sitä käsittelevän artikkelin.

''Virvoitusjuomissa suurin sallittu stevioliglykosidien määrä on 80 mg litraa kohden. Näin ollen 70 kg:n painoinen ihminen voi nauttia päivässä turvallisesti kolme litraa stevialla makeutettua juomaa. Markkinoille tulleissa juomissa stevioliglykosideja on kuitenkin huomattavasti sallittua enimmäismäärää vähemmän.''
''Stevioliglykosidit ovat olleet ihmistutkimuksissa hyvin siedettyjä. Pitkäkestoisissa kliinisissä tutkimuksissa haittavaikutukset ovat olleet lähinnä lieviä mahan ja suoliston oireita, kuten kylläisyyden tunnetta ja pahoinvointia'' lähde

Juttu on minulle uusi, mutta sain rohkeutta että ehkä kyseessä ei olekkaan niin paha, pienissä määrin ja toisinaan käytettynä varsinkaan.

Proteiinivanukas kahdelle


1 banaani
30g proteiinijauhetta, vanilja
2tl maapähkinävoita
2rkl chiasiemeniä
1rkl psylliumin siemeniä
puolet silken tofu paketista, n. 180g
3dl vettä
tippa steviaa maun mukaan
pieni nippu mintunlehtiä

Soseuta kaikki paitsi chiasiemenet ja psylliumi. Tarkista maku ja lisää steviaa haluttaessa. Sekoita siemenet joukkon ja anna olla jääkaapissa noin puoli tuntia. Koristele mintun lehdillä ja tarjoile. Huomaa että koostumus saa alussa olla melko löysä, joka sitten tiivistyy ja jähmettyy siementen ansiosta.

Ravintoainesisältö
1 annos eli puolet kokonaismäärästä

303 kcal
24,4g proteiinia
22g hiilihydraatteja
15g rasvaa
5,4g kuituja



3

Herkkusieni-pinaattikastike


Herkkusieni + pinaatti on yksi vakioyhdistelmistä joita tykkään käyttää. Nämä kaksi vain menevät yhteen.
Tämä kastike kuuluu niihin joita toistelen, vaikka tykkäänkin usein kokeilla jotain uutta. Tällä kertaa uutena on soijapavut ja hernerouheen lisääminen. Teemana vihreä. Soijapapuja ostan edamame merkkisinä Stockmannin pakastealtaasta, muualla en ole törmännyt.

Annoksia tulee 4-5 riippuen kuinka suuria annoksia syöt. Meillä tulee noin neljä annosta, minulle hyvinkin runsaan kokoista. Ruoka on itsessään mukavan kevyt ja proteiineja tulee tästäkin kiitettävästi kiitos hernerouheen ja soijapapujen.

Tätä saatan tehdä usein pastan kanssa mutta quinoan valitsen terveellisempänä vaihtoehtona. Lisäksi quinoa voittaa maussaan pastan ja riisin mennen tullen!

Quinoaa ja herkkusieni-pinaattikastike


400g herkkusieniä
400g tomaattimurskaa
2 pkt pakastepinaattia (300g)
100g hernerouhetta
250g soijapapuja 
1rkl oliiviöljyä


175g keittämätöntä quinoaa
1 kasvislimeikuutio 

mausteiksi mustapippuria, silputtua persiljaa ja valkosipulia

Huuhtele quinoaa ensin hanan alla. Laita kiehumaan kasvisliemikuution kera ja keitä paketin ohjeen mukaan.

Pilko herkkusieni ja kuullota sitä hetki öljyssä. Lisää pinaatti, tomaattimurska ja hernerouhe. Lisää tarvittaessa desin verran vettä. Kuullota kunnes pinaatti on sulanut ja lisää soijapavut. Anna hautua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen kunnes quinoa on valmis.

Silppua päälle persiljaa ja mausta mustapippurilla ja valkosipulilla.


Yhden annoksen ravintoainesisältö
eli 1/4 koko määrästä 

362 kcal
proteiinia 24g
hiilihydraatteja 45g
rasvaa 8g
kuidut 13g


5

Mansikkaproteiinipirtelö


Ei, en kuulu niihin jotka ovat uuden vuoden kunniaksi päättäneet aloittaa liikunnan ja laihduttaa. Kuulun niihin jotka päätivät jatkaa liikuntaa, minun tapauksessani kuntosalilla käymistä. Olen kuitenkin ruvennut seuraamaan tarkemmin mitä ruokani sisältää, lähinnä proteiinin suhdetta rasvaan ja hiilihydraatteihin. Saan päivässä reippaasti proteiineja, ja ylitän painoni kun verrataan proteiineja/g elopainokiloihin. Tämä sopii minulle sillä kuulun niihin, joilla on aina nälkä. Proteiinipitoinen ruokavalio pitää nälkää paremmin loitolla ja voi helpommin keskittyä koulussa opiskeluun kuin ruoan miettimiseen.

Luvassa on ainakin osiin resepteistä lisäyksenä laskettuna ravintoaineet valmiiksi. Kaikkiin en tietenkään tätä tee, sillä en yksinkertaisesti jaksa laskea ja punnita kaikkea mahdollista. Tätä hankaloittaa vielä spontaani ruoanlaittotapani, jossa heittelen aineksia joukkoon hetken mielijohteesta ja mittana toimii musta tuntuu mittari.

Seuratkoon kukin sitä lukua mikä itselleen on tärekä, kuten energia tai rasvat. Itse tarkkailen nimenomaan sitä että proteiineja on tarpeeksi, rasvaa ja kaloreita en sinänsä pelkää, kunhan ne tulevat hyvistä lähteistä.
Jatkossa ruoat joille on laskettu kalorit, rasvat jne löytyvät myös tunnisteen Ravintoainesisältö alta.

Tässä pieni alku tälle, eli tämänpäiväinen aamupalani. Hyvin simppeli ja perus ohje.

Mansikkaproteiinipirtelö


200g omenaa, 1 isohko
100g mansikoita
1dl alpro soya maustamatonta jogurttia
30g sun warrior vaniljaproteiinijauhetta
2-3dl vettä

gojimarjoja koristeeksi

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna pyöriä kunnes kaikki on tasaista. Tästä tulee useampi lasillinen, mutta koska juon kaiken itse, olen laskenut sisällöt sen mukaan.

Kannullinen pirtelöä sisältää

kcal 286
proteiini 29g
hiilihydraatti 34.4g
rasva 5g

Hiilihydraatit vähenevät nätisti jos korvaat omenan mansikoilla, jolloin saat myös mansikkaisemman lopputuloksen. Täillaisen pirtelön saatan juoda aamupalaksi tai salitreenin jälkeen.

Vinkki: Pieni nippu minttua piristää makua ihanasti!
4

Keittiövinkki

Marimekon kahvattomat mukit ovat täydellisen kokoisia kaupoista saataville yrtti- ja salaattiruukuille! 
Tykkään ihan mielettömästi.
0

''Juusto'' levite




Tarkoituksena oli tehdä jälleen vegaanista juustoa, mutta koska sekoitin agar hiutaleet ja jauheen keskenään, tuloksena tuli pehmeämpi koostumus. Tämä oli oikeastaan aika hyvä juttu sillä tässä on ihan täydellinen levittäytyvyys, riittävän kiinteä pysyäkseen kasassa leikattaessa, mutta juuri täydellinen moussemainen koostumus levitykseen. Maku on herkullinen ja pehmeä. Tämä menee korvan taakse ja samaa makuyhdistelmää aijon käyttää kiinteän juuston valmistukseen agaria hiukan lisäämällä.

Edelleenkin mainitsen, tämä ei siis maistu lähellekkään oikealle juustolle mutta on herkullista ja kermaista. Toimittaa siis samaa virkaa kuin tuorejuusto ja maistuu ainakin tämän talouden vegaanikaksikon suuhun.

Vegaanin juustolevite


2.4dl soijamaitoa
1rkl vegaanista majoneesia
2rkl agar hiutaleita
1.5dl cashew pähkinöitä
0.5dl manteleita
1 valkosipulinkynsi
2rkl ravintohiivahiutaleita
2rkl tahinia
1tl kuminan siemeniä
mustapippuria
ripaus kurkumaa väriksi
pieni nippu persiljaa

Kuumenna soijamaitoa ja lisää siihen agar hiutaleet. Anna kiehua hiukan ja sekoita kunnes agar on täysin liuennut. Noin 7-10min. Nosta pois levyltä ja sekoita joukkoon majoneesi. Sekoita jatkuvasti jotta ei synny paakkuja.

Kaada kaikki muut ainekset tehosekoittimeen ja anna pyöriä hiukan. Suosittelen kasaaamaan kaiken tehosekoittimeen jo ennen agarin keittelyä. Näin vaiheet sujuvat nopeasti ja agarmaitoon ei synny paakkuja. Lisää maitoseos ja sekoita kunnes massa on tasaista. Voitele öljyllä astia jotta juusto on helpompi saada ulos.  Kaada massa vuokaan ja anna olla jääkaapissa yön yli tai ainakin 5-7h.

Tarjoile leivän päällä levitteenä. Makuja ja koostumuksia voi säädellä mausteilla ja agarilla. Ripottele päälle vaikkapa ruohosipulia tai paahdettua pähkinämurskaa. Vegaanien juusto ja viini ilta on siis täysin mahdollinen :)
0

Tahinipikkuleivät


Appelsiinejahunajaa blogissa löytyi houkutteleva tahinipikkuleipäohje. Ostin hiljattain purkin tahinia mutta en oikein tiennyt mihin sitä käyttää. Sellaisenaan se on omaan makuuni liian karvaan makuinen. Näissä pikkuleivissä toisaalta tahini maistui taivaalliselle! Koostumus on murea ja juuri sopivan makea.

Noudatin muuten ohjetta orjallisesti, mutta laitoin tahinin määrästä puolet tahinia ja toisen puolen mantelivoita.

Vinkkejä tahinin käyttöön otetaan vastaan!

Tahinipikkuleivät

100g margariinia
1 3/4dl sokeria
3/4 dl tahinia
3/4dl mantelivoita
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
ripaus vaniljasokeria

Vaahdota pehemä margariini ja sokeri keskenään. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Muotoile palloja ja litistä hiukan. Paista 200 asteessa kunnes väri on kultainen. Anna jäähtyä kokonaan, sillä keksit murenevat kuumina.


1

Trendin Linssisalaatti



Postilaatikostani tipahti uusin Trendi ''lahjalehti'' nimellä. En tiedä mistä olen tämän saanut mutta kiva oli lukea. Silmään pisti herkullisen linssisalaatin ohje, jota halusin heti kokeilla. Koska jätin lehden tietenkin työpaikalleni, resepti on muistinvarainen. Todella hyvää kuitenkin oli ja ehdottomasti maailman paras salaatinkastike! Ja se on paljon, koska yleensä en kaipaa salaatilleni minkäänlaista kastiketta.

Trendin linssisalaatti


1 munakoiso
1 punainen papika
1 pieni sipuli
1tlk punaisia linssejä
nippu persiljaa

Kastike

Puolen appelsiinin mehu
hiukan raastettua appelsiinin kuorta
1tl hunajaa
1rkl tahinia
2rkl oliiviöljyä
1/2tl juustokuminaa
ripaus chiliä

Pilko munakoiso kuutioiksi ja ripottele suolaa päälle. Anna seistä 20min ja pyyhi kohonnut neste pois ja nosta leivinpaperille. Pilko sipuli ja paprika joukkoon ja paista uunissa noin 30min, 200 asteessa.
Kaada lautasille ja kaada päälle linssit ja silputtu persilja.

Sekoita kastikeainekset keskenään ja sirottele kastiken päälle. Nauti kuumana tai kylmänä  mielen mukaan.


4

Amaretto-appelsiinikakku




Tämä postaus tulee hiukan myöhässä joulua ajatellen mutta en ollut aivan varma haluanko tätä tänne laittaa. Kakku oli hyvää, mutta olisi kaivannut hiukan enemmän kosteutta. Siksi lisäänkin ohjeeseen ylimääräisen kosteutuksen, vaikka en sitä itse käyttänyt. Tämä makuyhdistelmä olin sen sijaan aivan ihana ja amaretto onkin ainakin hetkellisesti ykkönen leivontaan käytettävistä alkoholiesta.

Amaretto-appelsiinikakku


5dl vehnäjauhoja
130g margariinia
1.5dl fariinisokeria
1.5dl hienosokeria
2tl leivinjauhetta
1rkl piparkakkumaustetta

1.5dl amarettoa
1.5dl soijamaitoa
1dl mantelirouhetta
0.5dl aprikoosipaloja pienittynä
0.5dl sokeroituja appelsiinikuoripaloja, myös koristeeksi näitä ja aprikoosia
1tl vanilja aromia
1tl manteliaromia

Appelsiinimarmeladia
Mantelilastuja koristeeksi

Kostukkeeksi 1-0,5dl vastapuristettua appelsiinimehua

Sekoita amaretto, aprikoosit ja appelsiinikuoret keskenään ja siirrä syrjään.
Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe, mantelirouhe ja piparimauste. Vaahdota margariini ja sokerit vaahdoksi. Sekoita rasvaseos kuiviin aineksiin. Lisää soijamaitoon aromit ja sekoita joukkoon. Kääntele joukkoon vielä amaretto ja siinä olevat aprikoosit ja appelsiinikuoret.

Kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Suosittelen laittamaan vuoan pohjan ympärille folion, jotta kakkua ei erikoisemmin tarvitse irrotella.

Paista 175 asteesa 35-40min.

Itse annoin kakun jäähtyä ja sen jälkeen katoin vuoan kelmulla. Annoin odottaa seuraavaan päivään jääkaapissa. Kelmu auttaa säilyttämään kosteutta joten sitä ei kannata jättää pois jos meinaa koristella myöhemmin.

Koristeluun käytin 1prk alpro soyan air & creamy soijavaahtoa ja sekoitin joukkoon 1prk vaniljavanukasta. Lisäsin vielä 0.5dl tomusokeria sekä 1/2pss vaniljakastikejauhetta paremman rakenteen saamiseksi.

Haklaise kakku keskeltä ja kostuta molemmat puolet huolellisesti. Leivtä pohjalle marmeladi ja tämän päälle sopiva kerros soijavaahtoa. Nosta toinen puolisko päälle ja koristele mieleisellä tavalla. Ladoin päälle vielä aprikoosia ja appelsiinikuoripaloja tuomaan väriä.

Koristelen kakkuja yleensä niin, että leivtän tasaisesti vaahtoa koko kakun ympärille, tämän jälkeen pursottelen sen mukaan kuinka paljon vaahtoa jäi. Pursotin aluksi alareunaan koristeet ja tämän jälkeen lähdin rakentamaan päällystä, ulkoreunasta sisäänpäin. Kun vaahto loppui, kasasin ylijääneeseen tilaan aprikooseja ja appelsiinikuoripaloja. Koska tein alareunaan ensiksi pursotukset, minun oli pakko asetella mantelit yksitellen käsin. Jos siis aijot laittaa mantelireunukset, tee tämä ensin.

Joulupukki toi minulle pestävät pursotuspussin ja adapterin jolla voi vaihtaa päätyjä kesken pursotuksen. Luvassa on siis hiukan mielikuvituksellisempia kakkuja!

En tiedä onko suomessa vastaavaa tapaa mutta meillä kakku pitää saamaan  pystyyn lautaselle, muuten ei pääse naimisiin!

1

Tattariletut

Uusi vuosi on hyvä aloittaa lettuaamiaisella! Innostuin tattarijauhoista tehdessäni blinejä. Nyt samalla idealla valmistui aamiaisletut. Uuden vuoden vastaanotto meni perheen kesken rauhallisesti. Hirvittikin idea että olisi pitänyt töiden jälkeen lähteä johonkin juhlimaan. Hyvä siis näin.

Tattariletut


2dl tattarijauhoja
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
0.5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2rkl vaahterasiirappia
2.5dl soijamaitoa
1/4pkt silkentofua

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa joukkoon soijamaito ja siirappi. Lisää silken tofu ja vatkaa kovalla teholla kunnes tofu on sileää. Paista keskilämmöllä oliiviöljyssä.

Sokeria voi lisätä jos kaipaa lisää makeutta. Soijamaidon voisi osittain korvata myös maustetulla vissyllä tai siiderillä. Tarjoile haluamasi tavalla. Itse kasasin appelsiinimarmeladia ja persimonin viipaleita päälekkäin.

Hyvää uutta vuotta!
0
Back to Top