Gluteenittomat browniet


Nämä syntyivät oikeastaan harjoituksen tuloksena. Minulla on tapana kiittää työharjoittelupaikkaani aina jollain herkulla. Browniet ovat varmasti monen keittiössä se ''tuttu ja turvallinen'' mutta  itse halusin tehdä harjoitteuerän. Vaikka nämä browniet leivoinkin, kyllästyin tietenkin heti ajatukseen tehdä sama juttu kaksi kertaa, ja harkkapaikka sai osakseen kahden kerroksen raakakakun, jonka tein tämän ohjeen mukaan. Jättäen päällimmäisen kerroksen vain pois.

Gluteenittomat ihan vain siksi, että minulla oli juuri sopivasti jauhoseosta jäljellä, josta halusin päästä eroon. Toisaalta, kyllä itsekin syön mielummin jotain mikä ei ole kyllästetty vehnällä, vaikken sitä täysin vältä. Gluteenin suhteen minulla on siinä mielessä ristiriitainen suhde, että rakastan kuitenkin seitania. Seitan on tehty gluteenijauhoista lähes pelkästään, joten sitä on hiukan hankala korvailla millään. Gluteeniton leipominen taas kiinnostaa, sillä miksi käyttää aina samaa jauhoa, kun löytyy vaikka mitä muitakin vaihtoehtoja, jotka ovat huomattavasti terveellisimpiä. Käyttämässäni gluteenijauhossa oli perus gluteeniton jauhoseos + muutama rkl mantelijauhoja ja pari tl psyllium jauhetta. Koska seos on aikaisemmin yhdistelemäni, eri pakettien lopuista, en pysty tarkasti sanomaan mitä se sisälsi. Hyvin toimi kuitenkin. Käytin myös sokerin sijaan erytriolia, mutta sen voi korvata mieleisellään sokerilla, jos näin haluaa.


Alkuperäinen ohje löytyy täältä!

Lisäksi, olen saanut kysymyksiä mistä ruokien tunnisteet löytyvät nykyään. Ne ovat siis siirtyneet tuonne yläpalkkiin eri otsikoiden alle. Koska ne ovat vielä jalostusvaiheessa, sekavuutta saattaa ilmetä. Pyrin kuitenkin pitämään homman jotenkin käyttökelpoisena. Jos haluat selata reseptejä yleisesti, paina ensimmäisen reseptipostauksen tunnistetta: ruoka, ja pääset selaamaan ohjeita ilman, että tarvitsee aina klikata edelliseen postaukseen.

Toinen kysymys on että voisinko pitää julkista ruokapäiväkirjaa jonkun ajan. Kieltämättä tämä idea tuntuu ihan hauskalle, mutta onhan tässä toteuttamista, kun pitää oikeasti muistaa pistää ylös kaiken mitä syö. Tekisi toisaalta ihan hyvää jotta myös muistaisi syödä säännöllisesti. Toiveen esittäjä oli anonyymi joten en tiedä kuka on asialla, mutta mietityttää, että kiinnostaisiko pientä lukijakuntaani moinen? Itse ainakin seuraan mielelläni mitä muut syövät :) Tekeekin hiukan mieli haastaa mukaan pari muutakin bloggaajaa, jotta sitten porukassa voisi päiväkirjoja pitää ja kytätä toisten arkivinkkejä...

Nyt itse ohjeeseen!

gluteenittomat browniet



1 cup vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1/4 cup kaakaojauhetta
1 cup sokeria tai erytriolia
1/2 cup kookosöljyä
2tl leivinjauhetta
1/2 + 2rkl soijajogurttia
3/4 cup vettä
1/2 cup tummaa suklaata rouhittuna
1tl vanilja-aromia
Lisäsin myös kourallisen pähkinärouhetta


Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele neliskulmainen brownie vuoka. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa öljy, jogurtti ja vanilja yhteen ja yhdistä seokset keskenään. Lisää vettä vähitellen kunnes taikina on paksua mutta juoksevaa. Lisää suklaa- ja pähkinärouhe. Paista n. 35min.

Anna näiden jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Suoraan uunista tulleina nämä ovat mureita ja kakkumaisia, mutta kun maltat odottaa ainakin 2 tuntia, tai seuraavaan päivään, rakenne muuttuu tiiviiksi ja tahmaiseksi. Kyllä kiitos!





1 kommentti

  1. Ooh, näitä on pakko tehdä joskus avokin äidlle!

    Minusta ainakin olisi ihan kiinnostavaa tietää, mitä syöt vaikkapa viikon aikana. Itse ainakin löydän useammin inspiraation erilaisista ruokalistoista kuin yksittäisistä resepteistä, joiden pitää olla tosi huippuja, että niitä muistaa kokeilla.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top