Täydellinen suklaakakku!


 Minulta on pyydetty suklaakakku kesällä oleviin rippijuhliin. Olenkin testannut tätä pohjaa useamman kerran ja todennut sen täydelliseksi! Tämä testikakku päätyi äitini syntymäpäiville. Ohje on peräisin kirjasta Vegeherkkuja, ja sen on kirjoittanut Emily Mainquist. Tämä pohja paistetaan suoraan kahdessa vuoassa, joten halkaisusta ei tarvitse murehtia. Kakku valmiiksi niin kostea ja mehevä, että kostutuksesta ei tarvitse huolehtia. Suosittelen, että pohja tehdään valmiiksi päivää ennen kakun kokoamista. Näin se ehtii jäähtyä kunnolla ja tiivistyä jääkaapissa meheväksi ja suklaisaksi. Se ei myöskään silloin rikkoudu käsittelystä. Kakku on myös ihan parasta seuraavana päivänä, joten voit huoletta tehdä kaiken valmiiksi edellisenä päivänä.

Tässä on aika paljon sokeria ja olen tehnyt sekä normaalilla vaalealla sokerilla, sekä tummalla ruokosokerilla. Hyvin onnistu molemmilla. Sunnitteilla on myös testata tätä gluteenittomana versiona, vaikka juhliin on tarkoitus tehdä ihan vehnäjauho-versio.

Mehevä suklaakakku 

Pohja

230g vehnäjauhoja
340g sokeria
75g kaakaojauhetta siivilöitynä
1tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
1tl suolaa

240ml vahvaa kylmää kahvia
120ml kasvisöljyä
1tl vaniljasokeria
240ml soijamaitoa + 1rkl omenaviinietikkaa
3tl no-egg jauhetta + 4rkl lämmintä vettä

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Voitele kaksi pyöreää kakkuvuokaa. Laitan usein leivinpaperin kakkuvuoan pohjalle, jotta kakku on helppo irroittaa siitä myöhemmin. Kirjassa suositellaan käytettävän 23cm vuokaa, minun vuokani oli 21-22cm.

Sekoita no-egg lämpimään veteen ja aseta sivuun. Kaada 1rkl omenaviinietikkaa mittakannuun, ja lisää soijamaitoa, kunnes seosta on yhteensä 240ml.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja märät ainekset keskenään. Kaada nesteet kuiviin aineksiin ja sekoita minuutin ajan. Alkuperäinen ohje tekee tämän yleiskoneella, minä käytin vatkainta matalalla teholla. Lisää joukkoon kananmunankorvike ja sekoita vielä minuutin verran. Huom. Taikina ei ole kovin paksua.

Kaada taikina vuokiin ja paista niitä 25-30min ajan. Minä paistan usein 30min. Omat vuokani mahtuvat molemmat samaan aikaan uuniin, joten olen paistanut ne yhdessä.

Alkuperäinen ohje kehottaa jäädyttämään kakkuja ensin 10min, ja sitten irrottamaan vuoista ja odottamaan tunnin ennen käsittelyä. Olen itse jäähdyttänyt niitä vuoissa tunnin verran, ja sitten laittanut kelmun vuoan päälle ja siirtänyt kakut odottamaan jääkaappin seuraavaan päivään tai iltaan.

Täyte

200g pakastevadelmia, ylimääräinen neste valutettuna
Tätä kermaseosta, puolikas annos riittää

Kasaa ensin pohjalle vadelmat ja sitten kerma. Jätä kermaa niin, että saat tehtyä kevyen kerroksen kakun reunoille. Mikäli laitat siihen strösseleitä, sen ei tarvitse olla kovin tasainen.

Kasaan kakut suoraan tarjoiluastialle suojaten astian leivinpaperipaloilla. Noin neljä palaa kakun pohjan reunojen alla, niin että kun kakku on valmis, voit vetää ne helposti pois. Kun kasaan kakkuja, käytän yleensä vuoan reunusta tukena, jotta kerma ei leviä, vaan sitä voi laittaa kunnolla. Kun kerma on laitettu pohjan päälle, ja toinen pohja on nostettu päälle, nostan kakun usein vielä jääkaappiin odottamaaan kuorrutusta. Näin välissä oleva kerma ehtii jähmettyä ja kakku pysyy kylmänä. Kun siihen valuttaa suklaaganachea päälle, se jähmettyy helposti ja sitä on helppo tasoittaa.

Kuorrute

1.5dl airy & creamy soijakermaa
200g pandan tummaa suklaata

Pilko suklaa astiaan. Kuumenna kerma niin että se kuplii kevyesti, mutta älä keitä pitkään. Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja odota 10min. Sekoita massa tasaiseksi.

Anna suklaamassan jäähtyä paksummaksi, jotta se ei leviä pois kakun päältä. Nostele lusikalla kakun päälle niin paljon suklaaganachea, että pinta peittyy. Tasoita kuumassa vedessä kastetulla veitsellä. Siirrä jääkaappiin takaisin.

Anna ylimääräisen ganachen jäähtyä vielä hiukan huoneen lämmössä ja vatkaa se sitten kuohkeaksi. Koristele haluamasi tavalla. Itse painelin reunoille Dr.Oetkerin kaakaonmakuista strösseliä (jonka pitäisi olla vegaanista) ja pursotin ylä ja alareunaan suklaapursotuksia.

Päälle lisäsin itse tehtyä marsipaanikukkia ja mintun lehtiä. Tietääkseni vaaleanpunainen marsipaani ei ole vegaanista, mutta koska sitä kaapista löytyi, päätin sen käyttää. Dr.Oetkerin sokerimassa ja ainakin valkoinen ja vihreä marsipaani ovat kyllä vegaanisia. Sokerimassaa voi myös halutessaan värjätä.

Tarjoile!

18 kommenttia

  1. Onpa herkullisen näköistä! Vegaanisessa kakussa harvoin näkee noin kauniita pursotuksia/koristeluja, olet kyllä onnistunut oivasti :) Vadelman ja suklaan yhdistelmä on kyllä omia lemppareita kakuissa!

    VastaaPoista
  2. Monellekohan tästä kakusta riittää? Näyttää kyllä ihanalle :) Mitenhän ihmeessä täatä vaan saisi näin nättiä synttäreilleenkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahan kysymyksen heitit! Olikohan tätä syömässä maks 15 ihmistä, ja hyvin riitti ainakin heille. Kakku on aika iso. Voisi heittää että 15-18 (20) syöjää?

      Koristelu ei ole vaikeaa yhtään. Tuohon päälle kaadettu suklaaganache siloaa aivan itsestään ja tekee herkullisen pinnan. SItähän voi vielä kuumalla veitsellä vielä tasotella. Ylimääräinen ganache on vatkattu ja se on niin jämäkkää tavaraa, että on tooodella helppo pursottaa. Noiden reunojen kanssa san temppuilla, kun halusin strosseliä, mutta jos ei halua säätää, niin voi pistää pursotuksia koko hommaan. Helpompaa, ja vähän rosoisempikin näyttää kivalle :) Tässä linkissä on samalla ohjeella tehty toinen kakku vähän rennommin. http://liisalla.blogspot.fi/2014/08/the-best-vegan-chocolate-cake-ever.html

      Tsemppiä leivontoihin ja kerro ihmeessä miten lopputulos onnistui :)!

      Poista
  3. No yhtä nättiähän omasani ei alkuunkaan tullut, mutta kaikki kyllä tykkäs ihan älyttömästi! :) Ja todellakin varsin tuhtia tämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että kokeilit tätä, makuhan on tärkeintä :) Kiva kun tykättiin!

      Poista
  4. Hei! olen tehnyt tätä jo monta kertaa, ja on paras vegaaninen kakku IKINÄ! Olen tekemässä tätä nyt ystävälleni vappuna, koska on hänen synttärinsä. Hän kuitenkin maistaa kahvin pohjasta läpi eikä pidä kahvista. Onko mitään ehdotusta että mitä nestettä kannattaisi käyttää kahvin sijasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentista. Olen samaa mieltä, että tää on kyllä yksi parhaimmista vegekakuista :) En usko että kahvi vaikuttaa ainakaan rakenteeseen, vaan tuo juurikin makua. Varman soijamaidolla voi korvata tai jos sulla on vaikka jotain hyvänmakuista teetä, niin sekin voisi toimia kivasti :) Esim yogi tea merkillä on kivoja maustesekoituksia ilman sitä varsinaista tee-kasvia.

      Poista
    2. Taidan kokeilla appelsiinimehua! :)

      Poista
    3. Hei hyvä idea! Enpäs olisi keksinyt itse, mutta kerro sitten että miten se toimi :)

      Poista
    4. Onnistui tosi hyvin! Appelsiinimehu kahvin tilalle, vadelmien sijaan appelsiinimarmeladi ja suklaapäälliseen osaksi lidlin vegeä appelsiinisuklaata ^_^ Nam!

      Poista
    5. Onnistui tosi hyvin! Appelsiinimehu kahvin tilalle, vadelmien sijaan appelsiinimarmeladi ja suklaapäälliseen osaksi lidlin vegeä appelsiinisuklaata ^_^ Nam!

      Poista
    6. Jes, kiva kuulla! Pidänkin tämän mielessä, jos pitää tätä seuraavan kerran tehdä. Kiva kokeilla aina vähän muitakin hyväksi todettuja versioita :)

      Poista
  5. Oon tekemässä tämmösen äitienpäiväksi, mutta apua: meillä ei ole vaakaa millä noita punnita, voiko noita mitenkää kääntää deseiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ähh kai se on vaa pakko käydä ostamassa se keittiövaaka vihdoin ja viimein.. :D

      Poista
    2. Mä aina punnitsen, joten en osaa sanoa deseissä. Mulla ei nyt myöskään ole aineksia kotona, jotta voisin ne punnita :( Mutta hei, vaaka ei ole kallis ostos ja siitä on paljon iloa keittiöhommissa :)! Toivottavasti testaat, tämä kakku on todellakin sen arvoinen!

      Poista
  6. onnistuisikohan tämä yhtä hyvin kauramaidolla ja kauravispillä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauramaidolla varmasti onnaa. Kauravispillä myös uskoisin, katsot vaan että koostumus on tarpeeksi jämäkkää. Rehellisesti, en ole koskaan käyttänyt kauravispiä mutten näe mitään syytä miksei se toimisi.

      Poista
  7. Herkullinen ja mielestäni aika helppotekoinen täytekakuksi, jos omistaa vaa'an. :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top