Härkäpapukastike


Sain isoäidiltä ison kasan erilaisia kuivattuja papuja. Kuivatut pavut ovat usein kaupoissakin todella edullisia, mutta niiden valmistaminen vie aikaaa. Teen itse usein isomman erän kerrallaan, jotta vältyn jatkuvalta liottamiselta ja keittämiseltä. Olen lukenut, että jotkut myös pakastavat valmiiksi keitettyjä papuja. En ole tätä kokeillut, mutta kieltämättä hyvän kuuloinen idea. Kuivattuja papuja voi keittämisen jälkeen käyttää samoin kuin tölkkipapuja. Papujen  keittoaika vaihtelee hiukan koon mukaan. Näitä papuja keitin puolitoista tuntia, yön yli liottamisen jälkeen. Keitinveteen kannattaa myös lisätä suolaa maun parantamiseksi. Pavut valmistuivat loppuun tomaattikastikessa kypsyessään.

Ensimmäiseksi keitin härkäpapuja, joista tein tomaattisen kastikkeen. Tämäntyyppinen kastike on vakioratkaisu voipapujen tai härkäpapujen valmistamiseen. Toimii aina! Mausteita voi muokata oman maun mukaan mutta laita ainakin tilli tuoreena, se kuuluu ehdottomasti tähän kastikkeeseen.

Härkäpapukastike

2-3dl keitettyjä härkäpapuja
2 isoa porkkanaa
1 suuri makeasipuli
3 kynttä valkosipulia
Kourallinen oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja
400g tomaattimurskaa
2tl kuivattua persiljaaa
2tl paprikajauhetta
1rkl soijakastiketta
Mustapippuria
ripaus chiliä ja suolaa maun mukaan
nippu tuoretta tilliä
oliiviöljyä paistamiseen

Kuullota sipulia ja porkkanaviipaleita öljyssä, kunnes sipuli on kypsä. Lisää joukkoon esikeitetyt härkäpavut, hienonnettu valkosipuli ja sekoittele hetki. Lisää tomaattipyre, mausteet sekä pilkotut oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit. Kuumenna keskilämmöllä kunnes porkkana on täysin kypsä. Lisäile vettä tarpeen mukaan, jotta kastikkeesta ei tule liian kuiva.

Tarjoile!

Vinkki. Vaihda puolet tomaattipyreestä valmiiseen tacokastikkeeseen ja saat kastikkeesta mausteisemman ja hyvän tortillatäytteen. 



2 kommenttia

  1. En ole kokkaillut paljon kasvisruokia, mutta olen ajatellut pikkuhiljaa lisätä niiden määrää ruuanlaitossa. Kokeilen tänään reseptiäsi ja kastikkeesta tuli tosi täyteläistä ja hyvää. Muutkin kehuivat maukkaaksi. Kiitos reseptistä, se täytyy laittaa talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla että resepti onnistui :)!

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top