The BEST Vegan Chocolate Cake Ever!





Olen monta kertaa harjoitellut tätä kakkua, ja vihdoin koitti rippijuhlat joihin tämä pyydettiin. Tästä linkistä pääset reseptiin. Otsikko kertonee mitä mieltä olen tästä ohjeesta ja kakusta! Pohjan tein kirjan ohjeen mukaan, mutta täyte ja kuorrute on omaani. Täyte on linkin ohjeessa löytyvää vaaleaa kermatäytettä ja vadelmia. Tumma on vatkattua suklaaganachea. Pursottelin todella rennolla otteella, vähän sinnepäin. Kuten reunoista varmaan huomaakin. Kakusta tuli mukavan rosoinen ja rento. Tämä tosiaan syötiin käsistä, niin että kaikki vieraat eivät edes saaneet palaa. Onneksi tarjolla oli myös muita kakkuja, mutta tämä toimitti maidottoman kakun virkaa allergikoille ja meille.

Kyseessä on siis Emily Mainquistin resepti, Vegeherkkuja kirjasta. Olen varmaan aikaisemminkin hehkuttanut, mutta kerrotaanpa nyt uudestaan. Jos kaipaat pomminvarmaa jälkiruokakirjaa, itselle tai lahjaksi, niin tämä se on. Jokainen ohje on onnistunut ainakin täällä keittiössä, ja saanut ihan älyttömästi kehuja. Tässä linkissä kirjan ohjeen mukaan tehty porkkanakakku. Kirja sisältää myös gluteenittomia ohjeita ja muutaman raakaohjeen.

Kirjassa käytetään grammoja mittayksikkönä, joten elintarvikevaaka on hyvä olla. Lisäksi tässäkin ohjeessa käytetään no-egg jauhetta, mikä ei ehkä ole tavallinen ilmestys ihan jokaisen kaapissa. Kananmunan korvaaminen (tai vain reseptistä unohtaminen) on itselle jo tuttu juttu, mutta olen todennut tämän kananmunakorvikkeen käteväksi lisäksi. Paketti ei ole kovin kallis, ja säilyy kuivakaapissa. Suosittelisin tätä erityisesti, mikäli kananmunaton leivonta tuottaa päänvaivaa tai sen kokee haastavaksi. Jauhe kuohkeuttaa ja sitoo mukavasti, ja on helppo käyttää. Voisinpa kuvitella, että olisin ostanut paketin äitini kaappiin vegaanivuosien alkuaikoina helpottamaan ahdinkoa, kun ''tyttö ei syö enää mitään, ikinä ei voi enää leipoa'' ;)! Nykyään äiti on haka veganisoimaan kakkuja ja googlettamaan vegeohjeita. Toki äiti saat tämän no-egg paketin mikäli koet sen vielä tarpeelliseksi? No-egg jauhetta ostan yleensä Ruohonjuuresta, mutta myös punniste & säästä kaupassamme on tätä myynnissä.

Nyt tämä tyttö lähtee pakkaamaan matkalaukkuja ja matkaa aamulla kohti Ateenan aurinkoa. Instapäivityksiä luvassa :)

3 kommenttia

  1. Hauskan näköisen pinnan sait kakkuun pursoteltua! Ja hyvältä kakku myös kuulostaa, vaikka minun onkin hankala hahmottaa grammareseptiä, kun yleensä deseinä omani mittailen.
    Huomioni kiinnittyy myös tuohon tarjoiluastiaan. Tykkään hulluna kaikista jalallisista kakkuvadeista. Jos omistaisin mahtavan kokoisen keittiön, mahtavine säilytystiloineen, niin se varmasti täyttyisi erilaisista jalöallisista tarjoiluvälineistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän todella hyvin tuon tarjoiluastiahimotuksen! itsekin hamstraisin ties kuinka paljon erilaisia alusia. Ja varsinkin isoihin koristelautasiin ja alusiin olen aivan heikkona. Säilytystilojen puutteellisuudesta johtuen, joudun hetkellisesti tyytymään hyvin simppeleihin ratkaisuihin, jotka käyvät yhteen kaiken kanssa.

      Minäkin mittasin aina ennen deseinä, kunnes sitten sain tämän kirjan käsiini. Ihan uskomattoman helppoa on kaataa suoraan kulhoon aineksia, välillä vaakaa nollaten! Vähemmän tiskiä, tarkempi mittaustulos ;)

      Poista
  2. Olet pitäny itsesi aika piilossa täältä blogista. Nyt ensimmäisiä kertoja näkee miltä näytät, tietenkin myös instagram tilisi myötä. Viimeisin olikin bikinikuva sitten. Itse koen kivaksi nähdä miltä bloggaaja ja instagrammaaja (??) näyttää sillä ruokavaliolla mitä hän jakaa. Olettaen että syö oikeasti sitä samaa ruokaa itsekin. Täytyy ihan sanoa että kyllä itselleni vahvistuu luotto siihen, että se mitä sä teet, toimii. Näytät kaikissa kuvissa todella hyvältä, terveeltä ja hehkuvalta. Tietenkään kukaan ei voi tietää miten netissä esiintyvä henkilö elää, kuinka paljon syö tai liikkuu jne, mutta se nyt on tässä sivuseikka.

    Olen itse ollut vegaani vuosia, mutta pitänyt hiilarit todella alhaalla ja karttanut siis kaikkea makeaa ja värikästä, hedelmistä lähtien. Nyt olen tehnyt ensimmäisiä kertoja näitä banaanijäätelöitä ja alkanut syömään enemmän riisiä ja bataattia. Parin kuukauden jälkeen olo on uskomaton! Olen syönyt enemmän kuin koskaan, mutta paino on pudonnut normaalipainon puolelle ja energiaa riittää! Haluan vain sanoa kiitos hyvistä resepteistä ja kuvainspiraatiosta, toivottavasti samaa on luvassa jatkossakin <3

    Ilona

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top