Pumpkin Challenge: Kahden Peston Pasta


Huh, nyt täytyy sanoa että tämä tyttö on väsynyt! Päivät vilisevät ohi, ja tuntuu ettei mitään ehdi tekemään. Äitini kommentoi osuvasti, että sehän olisikin vasta poikkeuksellista, jos kertoisin kuinka hyvin levännyt ja virkeä olen. Sellaista päivää ei kuulemma edes muista! Oma olotila on kieltämättä juuri sellainen. Teen iltaisin 30 day yoga challengea ja viimeksi nukahdinkin X asentoon makuuhuoneemme lattialle. Jossakin kohdi videossa ohjeistettiin menemään tuohon asentoon, mutta oliko se videon loppua vai alkua, siitä ei ole mitään muistikuvaa.

Olen uudessa työharjoittelupaikassa terveysasemalla. Päivät ovat uutta asiaa täynnä ja ihanan kiireisiä. Tämä voisi hyvinkin olla kenttä, jossa voisin työskennellä jonkun aikaa valmistuttuani tai ensi kesänä. Jää nähtäväksi, miten muut edessä olevat harjoittelut innostavat. Työharjoittelun lisäksi päiväni kuluvat töissä apteekissa, opinnäytetyötä tehdessä ja tentteihin lukiessa. Tekemistä on enemmä kuin aikaa ja pieni ahdistus painaa päälle. Siitä onneksi selvitään, kunhan saan vuoden viimeiset kaksi tenttiä tehdyksi. 

Vaelsin Lidlissä ennen työvuoroni alkua etsimässä kypsiä banaaneja evääksi (helpommin sanottu kuin tehty...). Katse osui pastahyllylle, ja gluteenittoman pastaan! Hintaa oli 1.99e joten nappasin paketin testiin. Pastaa en syö juuri koskaan koska en yksinkertaisesti innostu siitä niin paljon kuin esim. riisistä. Myös olo on kunnon riisikipon jälkeen huomattavasti parempi kuin pastan. Tätä en nyt kuitenkaan voinut vastustaa, sillä en ole ennen testannut tällaisa gluteenitonta pastaa. Mies on suuri pastanystävä, joten ainakin hän ilahtui päivän tarjoiluista. Minulla oli ennakkoluuloja, mutta en rehellisesti huomannut tässä mitään eroa normaliin pastaan verrattuna! Annos oli erittäin maukas ja söin omani kyllä kokonaan ja ennätysvauhdissa.

Koska kurpitsahaasteeni on edelleen käynnissä, pysyn teemassa. Oikeastaan vasta ruoan syömisen jälkeen tajusin, että tämähän sopii oikein hyvin joukkoon! Onhan tämä vähän huijausta, kun kurpitsaa tulee vain se 1dl. On kuitenkin kiva huomata, että se sopii niin monelaiseen ruokaan. Ehkäpä tästä voisi innostua upottamaan sitä myös muihin kastikepohjiin?

Minulla on tällä hetkellä uusi tietokone käytössä ja opettelu vie minulta usein aikaa. Huomasin että kuvat ovat aivan eri sävyisiä tietokoneellani, kuin esim. kännykässäni. Jos siis kuvat näyttävät överikontrastisislta tai todella värikylläisiltä, palaute otetaan mielellään vastaan. 

Huomenna matka käy kohti I love me -messuja ja sunnuntaina on edessä ihana islanninhevosvaellus. Ensi viikolla onkin jo Indiedays Blog Awards juhlat! Moikataan jos tavataan :)


Kahden Peston Pasta

Kahdelle gluteenitonta pastaa

 Vihreä Pesto:

Puolikas puska basilikasta ja toinen puolikas rucolasta
1dl vihreitä kivettömiä oliiveja
0.5dl cashew pähkinöitä
1 sitruunan mehu
2rkl oliiviöljyä

Mustapippuria

Punainen Pesto:

1 kypsä tomaatti
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1dl kurpitsasosetta
hiukan chiliä
1rkl oliiviöljyä
(1rkl ravintohiivahiutaleita)

Ripaus suolaa ja mustapippruia

Päälle:

Sieniä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
Pippuria 

Kiehauta vesi ja annostele pasta siihen. Lidlistä ostamani gluteeniton pasta kiehui 7-10min.
Laita aurinkokuivatut tomaatit veteen likoon ja aseta syrjään.

Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota pannulla. Lisää sienet joukkoon ja sekoittele kunnes sipuli on aivan kypsää.

Valmista sitten vihreä pesto sekoittamalla kaikki ainekset keskenään tehosekoittimessa. Öljyä voit laittaa halutessasi enemmän, tai laittaa sen tilalle hiukan sitruunamehua. Tarkista maku ja mausta.

Ota aurinkokuivatut tomaatit likoamasta ja tehosekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Voit myös käyttää sauvasekoitinta molempien pestojen valmistukseen. Mausta.

Sekoita virheä pesto pastan joukkoon ja nostele punaista päälle mielesi mukaan. Lopuksi lusikoi päälle sienet ja nauti!

Hyvää perjantai-iltaa kaikille, vietetään oikein rentouttava viikonloppu jotta ensi viikolla taas jaksa painaa töitä ja koulua.

Myöhempi edit:

Huomasin että Indiedays toimituksen blogissa julkaistiin tämänastiset top5 listat äänestyksen tuloksista. Siellä minä keikun, sijalla neljä! Uskomatonta, en olisi ikimaailmassa uskonut että pääsen noinkin pitkälle :)

Suuuuri kiitos siis kaikille äänestäjille! Äänestysaikaa on vielä 19.10 asti ja äänestämään pääset tästä linkistä. 





10 kommenttia

  1. Toi heppavaellus kuulostaa ihanalta! Mäkin haluun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hepat on ihania! Harmi että tollanen on omakustantaisesti aika hintavaa.:(

      Poista
  2. Vaikka en sienistä välitä niin nuo kuvat näyttää todella herkulliselta :)

    Blogissani on upean BPface meikkipaljetin arvonta.Toivottavasti osallistut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) sienet eivät tosiaan ole kaikkien mieleen. Niiden tilalla voi käyttäää vaikka.mitä, esim. Paahdettu paprika tai artisokka voisi sopia tähän ohjeeseen. Ja kiitti vinkistä, pitää käydä kurkkaamassa arvonta, jospa onni potkaisisi!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suosittelen :)! Kerro sitten, että miten onnistui!

      Poista
  4. Nam tosi hyvän näköistä!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. oi sieni ruoka on parasta! ja tällaista en olekaan ennen kokeillut. täytyypä siis:)

    http://pinja-sofia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa :) Tämä on vähän enemmän kuin ihan perus pestopasta!

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top