Suklaiset Proteiinipannukakut - Vegaanin keittiössä kirjasta


Monelle kasvisruokailijalle on varmasti tuttu Elina Innasen kirjoittama Chocochili -blogi. Hiljattain sain postissa hänen uuden (ja toisen) keittokirjansa, josta olen edelleen todella innoissani. Kirjan nimi on Vegaanin keittiössä  - Parempaa arkiruokaa kasviksista ja sitä se juuri on. Minulle on tärkeää, että keittokirjassa on hyvät ja runsaat kuvat ja se ei tästä puutu. Ihanan herkulliset ja näyttävät valokuvat saavat vatsan jo sellaisenaan kurnimaan. Kirja on myös mukavan paksu, joten ideat eivät takuulla lopu kesken.

Lähes jokainen ohje on toteutettavissa lähi citymarketin valikoimalla, eikä vaadi erikoisvälineitä tai kalliita raaka'aineita, jotka jäisivät kaappiin pölyttymään. Suomalaisia kasviksia on käytetty monipuolisesti ja kekseliäästi, mikä sopii ainakin minulle hyvin. Se että ohjeissa on tavallisia aineksia, joita saan edullisesti ja kotimaisena, nostaa pisteet minun asteikollani. Toisinaan innostun kokeilemaan erikoisempia juttuja, mutta väitän että tässä kirjassa kaikki ohjeet sopivat niin vegaanin, kuin myös sekasyöjän suuhun. Voisin kuvitella, että antaisin kirjan käyttöön vaikka sukulaiselle, joka tuskailee kasvisruoan valmistamisen vaikeuden kanssa.

Joulu on tulossa, joten tätä kannattaa ainakin toivoa sekä myös antaa, niin sekasyöjille kuin myös kasviskeittiöihin. Kirjan voit ostaa täältä.  Koska olen ruokabloggaaja, tykkään tukea myös muita bloggaajia sekä erityisesti suomalaisia, jotka julkaisevat keittokirjoja. Mielestäni on upeaa että joku ryhtyy tähän suureen projektiin ja ainakin minulle kirja tuntuu paljon läheisemmältä, kun se on se on tehty suomalaisessa keittiössä. Ainekset ovat tuttuja ja toteuttaminen sujuu mutkattomasti.

Toivelistallani onkin mm. Raakaleipurin parhaat kakut, joka on Maria Lönnqvistin kirja. Hänen kakkujaan voi maistella Hymy Raw Food Cafessa, jossa itseasiassa juuri eilen nautin tiramisukakkua ja mantelilattea. Kovasti haluaisin myös omistaa ensi kuussa ilmestyvän Kiitos Hyvää kirjan, joka on Kiitos Hyvää blogin kirjoittaja Virpi Mikkosen tekemä. Postausta odottaa myös Vera Jordanovan kirja Don't Miss a Bite. Vaikka kyseessä ei ole kasvisruokakirja, on se mielestäni silti aivan ihana ideoineen ja kuvineen. Postauksessa kerron aiheesta tarkemmin, mutta mielestäni kasvissyöjän kannattaa pitää silmät auki myös sekareseptien kohdalla. Hyvät vinkit voi napata talteen ja veganisoida loput, toimii.


Itse valmistin tänään lauantain kunniaksi näitä ihania lettuja. Kyseessä on siis Vegaanin keittiössä -kirjan suklaiset proteiinipannukakut, jotka löytyvät kirjasta sivulta 204. Elina kirjoittaa, että nämä syntyivät, kun hän halusi kehitellä vegaanista versiota blogeissa pyöriviin kananmuna + banaani lettuihin. Nämä todella ovat sitä. Vaikka en itse kananmunaa käytä, pidän ideasta että kokeillaan yksinkertaisia yhdistelmiä ja jätetään valmiit lettusekoitukset kauppaan.

Kikhernejauhot ovat proteiinipitoisia ja sitovat taikinaa hyvin. Ne käyvät niin suolaiseen kuin makeaan ruoanlaittoon, joten neljä euroa maksava kilo ei varmasti jää kaappiin pyörimään. Suosittelen kokeilemaan. Tällaisiin lettuihin ne käyvät erittäin hyvin myös siksi, että letut eivät millään tartu pannuun kiinni. Käytin öljyä vain ensimmäisen letun kohdalla ja loput paistuivat tasaisesti ja kauniisti ilmankin. Lettupinon päälle voi vaikka kaataa lusikallisen kookosöljyä, mikäli haluaa hiukan rasvaa ja makua kuitenkin mukaan.

Nämä letut valmistuivat terveellisistä ainesosista ja ovat täysin gluteenittomia. Jos seuraatte minua instagramissa, tiedätte että banaaneja on tällä hetkellä ihan kiitettävästi kotona. Ongelma on lähinnä siinä, että ykskään niistä ei ole vielä kypsä. Onneksi banaanin voi kypsyttää nopeasti uunissa ja niin tein nytkin. Rinnalla tarjosin siis uunissa paistettua banaania. Kirjassa päälle kaadetaan vaahterasiirappia ja minulla oli käytössä ruusuilla maustettu agavenektari. Koska taikinaan ei tule muuta sokeria, suosittelen siirapin käyttöä, joka syventää kivasti suklaan makua.


noin 20 kpl.

3dl kikhernejauhoja 
1rkl kaakaojauhetta
1rkl perunajauhoja
1.5tl leivinjauhetta
1.5tl vaniljasokeria
2 banaania
4dl soija- tai mantelimaitoa
Öljyä paistamiseen
Banaania ja siirappia tarjoiluun

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon ensin maito ja sitten soseutettu banaani. Anna taikinan turvota 10-15min. Taikina oli paksuhkoa mutta kuitenkin juoksevaa ja helposti kaadettavaa. Paista.

Tarjoiluun käytin paistettuja banaaneja joita pidin 200 asteessa kunnes ne olivat tummia. Banaanit voi jättää uuniin lettujen paiston ajaksi, välillä kurkkien. 

Tarjoile ja nauti!

Hyvää lauantaita.


12 kommenttia

  1. Synttärini lähestyvät ja olen erittäin voimakkaasti yrittänyt vihjailla haluavani tämän kirjan lahjaksi :D
    Vegen proteiinipannareita olenkin jo tehnyt, mutta suklaisena ovat vielä kokematta. Täytyy korjata asia.
    Kikhernejauho on kyllä erinomainen ja monipuolinen raaka-aine. ja banaani!

    Edellisen kirjoituksesi kysymykseen vastatakseni, minä olen hankkinut kirkasvalolaitteen kuvausta varten,kun sattui sopiva alennus tulemaan vastaan. Ei sekään ihan ihmeitä tehnyt, tämä pimeys on aika epätoivoista, mutta jotain sentään saa näpättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimakas vihjailu on aina hyvä :D Mäkin alan varmaan harrastaa samaa omien synttäreiden lähestyessä, ellen siihen mennessä ole noita kirjoja saanut hankittua. Kirkasvalolamppu tosiaan voisi olla näppärä! Pitää pitää silmät auki

      Poista
  2. Mä olen tehnyt parisen vuotta sitten banaaniplättyjä ( http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/2013/04/vegaanin-banaanipannukakut.html ) valmiista keitetyistä kikherneistä. SIlloin joukkoon ei tarvitse lisätä nestettä ja taikinan sopiva tymäkkyys tekee mahdolliseksi myös uunissa paistamisen. Mausteita voi lisätä oman mielensä mukaan, mutta oma suosikkini on ehdottomasti vaniljajauhe. Tuon helpompaa ja nopeampaa tapaa tehdä banskuplättyjä en ole vielä keksinyt.

    Tosin ei tuo Elinankaan resepti vaikealta vaikuta ja kaakaojauhelisä ei kuulosta yhtään hassummalta ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ennen katsellut noita sun pannareita, joskus ehkä kokeillutkin jotain vastaavaa. Uunissa paisto onkin aina toisinaan tosi kätevä, kun ei tarvitse vieressä kytätä ja odotella. Elinan resepti oli tosiaan mukavan simppeli ja nopea tehdä :)

      Poista
  3. Ooo ihana ohje ja ihanan simppelit raaka-aineet <3 Tää pelastaa mut ens vkl nälältä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa jopa löyty perunajauhoakin :'D Tarviin vaan kikhernejauhot, jee!

      Poista
    2. Ja ihanat kuvat! Oor pro.

      Voisin viel kirjottaa sulle pari viestiä facebookissa, että varmasti kommentoin joka mediassa sulle kaikkea............

      Poista
    3. Ehdottomasti teet näitä! Tätä ohjettahan voi muokata vaikka pinaattilettutyyppiin tj (huomaatko kun puhun sun kieltä! :D)

      Poista
  4. Kiitos kauniista sanoista, Liisa! :)

    Ja ihanaa kuulla, että pannarit olivat menestys. Nämä ovat meilläkin vakiokamaa sunnuntaiaamuisin, jos sattuu olemaan vapaapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittos! Taitaa muodostua kikhernelettu vakiokamaksi täälläkin. Normaalisti tykkään käyttää myös polentaa tai tattarijauhoja mutta niitä ei ihan aina kaapissa ole. Kikhernejauhoja sen sijaan on aina se kilo odottamassa :)

      Poista
  5. Vihdonkin löysin kaupasta kikhernejauhoja ja oh dear lord miten täydellisiä näistä tuli! Ihan mahtava ohje, nämä uppoaisivat ihan varmasti sekaanillekin :) Tein puolikkaan annoksen ja meni kyllä (hyyyvin imelästä) lounaasta. Paistoitko kuvan letut pikkulettupannulla vai ihan normaalilla paistinpannulla vai millä? En nimittäin kirveelläkään olisi saanut noista kymmentä lettua, kuusi niukin naukin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Munkin mielestä tää on ihan hitti ohje ja makeahko lounas on joskus paikallaan :)en paistanut lettupannulla, mutta eivät kovin isoja kyllä olleet.

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top