RAW. Joulupöydän suklaapalat


Kuinka suuremmin voi mokata, kun pitää älytöntä hiljaisuutta näin joulun alla, jolloin hyville ohjeille ja lahjaideoille on kysyntää? Olkoot blogini teema ennen joulua sitten ''viimehetken ideat'' sillä jouluhan on todella lähellä! En ole myöskään ehtinyt lukemaan muita ruokablogeja niin paljon kuin olisin halunnut, mutta tämän meinaan ottaa viikonloppuna kiinni. Tammikuu näyttää kalenterissa hyvälle, sitä odotellaan! Ennen joulua on kuitenkin luvassa myös niitä viimehetken ideoita, sillä minulla on mahtavia ajatuksia, mitä joulupöydässä tai uutena vuotena voisi tarjota!

Hiljaisuuden syynä on se sama ja ainainen, mistä olen täällä muutaman kerran ennenkin maininnut. Pimeys ja väsymys. Toki työharjoittelun ja normityön samanaikainen suorittaminen on myös vaatinut veronsa. Viimeistä viikkoa kuitenkin mennään ja sitten voi hetkeksi jopa hengätää. Ehkä jopa yrittää saada liikuntarytmistä kiinni. Tämä viikko sisältää runsaasti leipomista, joten pimeässä valokuvaamista joutuu toden teolla harjoittelemaan. Täytyy vain ihailla kanssabloggaajien taitoja, sillä vaikka en ole ehtinyt postauksia lukemaan, bloglovinin kautta selaan ainakin otsikot ja kuvat päivittäin. Lunnonvaloa ei juuri ole, mutta silti siellä virtaa mitä upeimpia kuvia.

Raakaleivonnaiset näkyvät perinteisesti terveysblogeissa, mutta entistä enemmä myös tavallisissa lihaa maitoa ja kermaa -ruokablogeissa. Uskoisin että raakakakku löytyy tänä jouluna entistä useammasta pöydästä. Raakakakkujen teko voi olla toisinaan monivaiheista ja vaatia hiukan järeämpiä keittiövälineitä. Toki pohjan rouhiminen onnistuu myös veitsellä ja pähkinöiden jauhaminen kärsivällisyydellä ja sauvasekoittimella. Mielestäni pähkinöiden hienontaminen on mukavaa ruoanlaittopuuhaa, siinä missä muukin.  Ennen kaikkea, lopputulos on vaivan arvoista ja työvaiheita ei loppujen lopuksi ole enemmän kuin tavallisten kakkujen teossa.

Halusin kuitenkin kehittää helposti lähestyttävän raakaherkun, jota voi tehdä ilman sen suurempia välineitä ja vaivaa. Kaikki ainekset löytyvät suuremmista, tavallisista ruokakaupoista. Nämä suklaapalat sulavat suussa ja ne on todella helppo valmistaa. Tarjoile jouluna vahvan kahvin kanssa jälkiruokana, tai nauti jouluaamuna riisipuuron jälkeen. Tällaisia raakaherkkuja on myös helppo pakastaa, mikäli näitä haluaa nauttia pala kerrallaan myös myöhemmin.

Kaakaovoin tilalla voi laittaa kookosöljyä ja maapähkinävoin tilalle mitä tahansa muuta pähkinävoita, mikäli niin haluat. Kun säilytät kookosmaitotölkkiä jääkaapissa, kookoskerma jähmettyy päälle, jolloin voit käyttää sen. Käytin ohjeessa tuoreita taateleita. Voit hienontaa ne massan mukana tehosekoittimessa. Mikäli sekoitat vatkaimella,pilko taatelit sattumina joukkoon.

Joulupöydän Suklaapalat

1dl kookosöljyä
0.5dl kaakaovoita
0.5dl hunajaa tai agavesiirappia
1.5dl kookoskermaa
0.5dl maapähkinävoita

1tl piparimaustetta
0.5tl kardemummaa
ripaus chiliä
0.5dl + 2rkl kaakaojauhetta

1dl appelsiinimehua
6 taatelia
3rkl goji marjoja

Sulata kookosöljy, kaakaovoi, maapähkinävoi ja hunaja kattilassa miedolla lämmöllä. Mikäli käytät tehosekoitinta, sekoita kaikki ainekset gojimarjoja lukuunottamatta tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon lopuksi marjat ja kaada silikonivuokaan tai kelmulla päällystettyyn kovaan vuokaan. Muuten yhdistä ainekset vatkaimella, yhdistä ainekset ja lsiää lopuksi pilkotut taatelit ja goji marjat. 

Anna jähmettyä yön yli ja tarjoile. Pilko kuumassa vedessä kastetulla terävällä veitsellä, niin jäljestä tulee siisti. Myös pintaa voi tasoittaa kuumalla veitsellä, joten älä murehdi vaikka siinä olisi hiukan rosoisuutta tai painaumia käsittelyn jäljiltä.

Hyvää joulun odotusta ja tervetuloa uusille lukijoille :)

6 kommenttia

  1. Et ole ainoa, jota väsymys ja pimeys verottavat! Kohtalotoverina jaan kokemuksesi, mutta hei, ihan kohta on jo talvipäivänseisaus ja päivät lähtevät hiljalleen pitenemään!

    Nää suklaat näyttää ihanilta! Tuli mieleen tuosta kuvassa näkyvästä koostumuksesta Brunbergin tryffelit, näyttää niin pehmeiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! tavlipäivänseisausta odotellessa :)! Kiitos, nää olikin sellaisia pehmeitä mutta silti helposti leikattavia ja siirreltäviä.

      Poista
  2. Juu, et ole yksin pimeysväsähdyksen kanssa. Onneks kohta on joulu ja saa hengähtää kunnolla (ja päivätkin alkaa taas pidentyä ihan just, hullua!). Nää tryffelit näyttää hurjan hyviltä, namsssss. Kivaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jouluna on lupa maata sohvannurkassa hyvän ruoan parissa :)

      Poista
  3. Hei tosi hyvät kuvat! Kivat kontrastit. :)

    Nää myös maistu hyvälle <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä! Täytyykin kokeilla näitä mahdollisimman pian!

    ps. itsellänikin kovat kamppailut pimeyden kanssa...

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top