Mehevä Pizzapohja Kikhernejauhoista (Gf, V)



Olenko varmasti vaahdonnut tarpeeksi siitä, kuinka paljon pidän gramjauhoista = kikhernejauhoista? En varmaan vielä, sillä tästä pizzapohjasta en ole postannut. Puolitiessä blogin Anni Minerva postasi viljattoman ja vegaanisen pizzapohjan jokunen aika sitten. Minun oli tietenkin aivan heti tätä kokeiltava. Annin ohje on kauniin simppeli ja pohja päääsee edukseen minimaalisten täytteiden kanssa. Omani on hiukan eri luokkaa, sillä minä haluan täytteitä paljon! Kukin siis tyylillän, herkullista siitä silti tulee. 

Kaapissa ei ollut kuivahiivaa eikä tarpeeksi gramjauhoja. Oli sooloilun paikka ja onneksi niin. Olen nimittäin aivan rakastunut tähän vahingossa syntyneeseen tuotokseeni, vaikka meinaan kokeilla myös alkupeäräistä, sellaiseaan kuin se on tarkoitettu. Pohjasta tuli mehevä ja pehmeä, koostumukseltaan hiukan rieskamainen. Uskoisin että alkuperäinen ohje on ennemmän rapsakan pizzapohjan tyylinen?

Olen tehnyt tätä useaan otteeseen jääkaapista löytyneillä jämillä. Nyt ostimme kaupasta valmista vegejuustoa (yleensä käytän omatekemiä) ja tuoretta oreganoa. Nautimme pizzaa, lasit viiniä ja katsoimme vuoden 2004 Hawking elokuvan. 

Kuvassa oleva pizza on päällystetty tomaattipyreellä, herkkusienillä, kirsikkatomaateilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla, oliiveilla, raastetulla tofulla ja cheezly juustolla. Päälle  laitoimme tuoretta oreganoa. Myös yksinkertainen pinaatti-sienipizza kuulluu suosikkeihini! Ohjeesta tulee kuvassa näkyvä suuri pizza, joka toisaalta katosi kyllä kahden suuhun hetkessä.

Kerrankin toimiva pizzapohja ilman vehnää! Ostan gramjauhoni usein Punnitse & Säästä kaupasta tai Ruohonjuuresta. Esim. Doves Farmin 1kg paketti gramjauhoja maksaa 4.5e Ei hassumpi hinta.

Gramjauhoista syntyy myös:



Mehevä Pizzapohja Kikhernejauhoista

3.5dl Gramjauhoja = Kikhernejauhoja
1dl kaurahiutaleita (tarvittaessa puhdistettua kauraa)
4rkl psylliumia

1tl kookossokeria 
1tl soodaa
1/2tl leivinjauhetta

2rkl ravintohiivahiutaleita*
ripaus suolaa

2.5dl vettä + 1rkl omenaviinietikkaa

+ öljyä paineluun

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Kaada omenaviinietikka veden joukkoon ja sekoita hyvin kuiviin aineksiin. Odottele minuutti tai pari ja  lusikoi massa leivinpaperille. Kostuta kädet ja ala painelemaan pohjaa haluttuun muotoon. Noin puolessa välissä kaada öljyä tilkka käsiisi ja painele taikina loppuun. Noin puolen sentin paksuus on mielestäni toimiva. Levitä täytteet ja paista 225 asteessa 10-15min. Nauti!

*Ravintohiivahiutaleet ovat suosikkejani maun puolesta. Ne voi toki myös jättää pois, mikäli niitä ei ole tapana käyttää.


Gram Flour Pizza Crust

3.5dl chickpea flour (gram flour),
1dl oatmeal flakes
4tbsp psyllium husks

1tsp coconut sugar
1tsp baking soda
1/2tsp baking powder
2tbsp nutritional yeast (optional)
pinch of salt
Oil for pressings the dough

Mix the dry ingredients. Pour the apple cider vinegar into the water and mix it well with the dry ingredients. Wait for a couple of minutes and spoon the dough onto a baking sheet. Start pressing the dough into the desired form with moist hands. At about halfway through pour some oil onto your hands and finish pressing the dough. About half a centimeter thickness is good in my opinion. Spread the topping and bake at 225 celsius for 10 to 15 minutes. Enjoy!











15 kommenttia

  1. Tää sun sovellushan vaikuttaa oikein pätevältä! Tosi hyvän näköinen pitsa, mmmm. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joskus onnistuu kun pizzahimon edessä on pakko soveltaa. Vaikka pitää testata se oikeakin ohje vielä!

      Poista
  2. Oi miten ihanalta tää kuulostaa! Saakin nähä, jos tällä viikolla olis vaikka pitsaperjantai! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai pizzatiistai... tai pizzatorstai ;)?? Näistä tulee hei myös kivoja piikkupizzoja jos jakaa taikinan vaikka kolmeen. Iltapalaksi sopiva ''leipänen''!

      Poista
  3. This looks amaziing!! I wish I could understand the recipe :(

    https://aspoonfulofnature.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3.5dl chickpea flour (gram flour), 1dl oatmeal flakes, 4tbsp psyllium husks, 1tsp coconut sugar, 1tsp baking soda and 1/2tsp baking powder, 2tbsp nutritional yeast (optional) and pinch of salt. mix the dry ingredients together and combine with 2.5dl water + 1tbsp apple cider vinegar. ;)

      Poista
  4. Sulla on tosi ihana blogi, jään seuraamaan! :)

    http://weerabettina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Mäkin just eilen liityin bloglovinissa seuraamaan sua, samoin instassa :)! Ihania ruokia sulla siellä!

      Poista
  5. Minunkin täytyy laittaa resepti ylös ja kokeiluun. Tekee aina joskus mieli itsetehtyä pizzaa mutta onhan sekin turhan raskasta etenkin vehnän ja juuston ansiosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistä ihmeessä! Mä olen kokenut että tällä tavalla tehty pohja sulaa hyvin eikä aiheuta sellaista ähkyturvotust, vaikka vedänkin puolikkaan tästä ihan yksinäni (mies syö toisen puolen niin kokonaistaei kehtaa ;)) Juustoa ei välttämättä kaipaakkaan kun valitsee muuten mehevät ja runsaat täytteet. Pelkkä raastettu tofukin toimii pinnalla ja on terveellistä.

      Poista
  6. Kiitos reseptistä :)

    Jään seurailemaan blogiasi

    T:Marja

    www.rautaajaraakasuklaata.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva kuulla :)! Pitääkin kurkata sun blogi kanssa (nimi kuulostaa tosi houkuttelevalle!).

      Poista
  7. Kikhernejauhoista saa parasta pizzaa <3 Tosin mun ohje on vielä yksinkertasempi: kikhernejauhoja ja vettä. Helppoa ja hyvää :D Mutta se minkä takia aloin kommentoida: tiesitkö että monista etnisistä kaupoista saa gram-jauhoja yli puolet halvemmalla? Esim Vii Voanissa kilo maksaa vaan 2 euroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! En ole koskaan sieltä ostanut, vaikka säännöllisesti asioin. Pitää kurkata onko myös meidän lähietnisessä tota:)

      Poista
  8. Korvasin yhden desin kikhernejauhoista (loppuivat kesken) kaurajauhoilla, hyvin toimi! :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top