10 asiaa - mitä ostaa etnisistä kaupoista?

Vaikka nämä aiheet menevät kovin ristiriitaiseksi sillä lähiruoka ei ihan ole tätä etnistä valikoimaa, niin muistuttelen silti. Eli TÄSTÄ pääset osallistumaan arvontaani, jossa voit voittaa itsellesi sekä kaverille liput Helsingin messukeskuksessa järjestettäville Kevätmessuille. Itse olen siellä useampana päivänä myös pyörimässä ja ihmettelemässä, nimenomaan Lähiruoka & Luomu puolella. Tarkemmin linkin takaa postauksessa, mutta messuilla nähdään jos onni suosii. 

Kirjoitin joskus aikaisemmin säästövinkkejä arkeen, ja siellä mainitsin etniset kaupat. Olen siinä mielessä pihi, että jos tiedän saavani saman tuotteen halvemmalla toisesta kaupasta, niin en varmasti osta sitä vähääkään kalliimmalla, ellei tarve ole akuutti. Voin siis ostaa kalliimpiakin erikoisjuttuja, mutta vain sieltä mistä tiedän saavani ne halvimmalla. Toisinaan kierrän jopa 4-5 eri kauppaa, jotta saan arkiostokseni tehtyä. Onneksi meillä kaupat sijaitsevat lähes kylki kyljessä, joten ihan hulluksi ei tarvitse ruveta. 

Monet sanovat, että etniset kaupat herättävät kiinnostusta, mutta kun kauppaan astuu sisälle, ei oikeastaan osaa lähteä valitsemaan mitään. Tässä 10 vinkkiä siitä, mitä minä ostan etnisistä kaupoista ihan arkikäyttöön. Toivottavasti myös kuvista on apua, vaikka kyseessä onkin monelle varmaan tuttuja tuotteita.

Kannattaa mennä rohkeasti myös myyjältä kysymään, mikäli etsii jotain tiettyä tai ei tunnista tuotteita. Olen joskus mennyt lapun kanssa, jossa lukee haluamani tuote. Minulla ollut hajuakaan miten tuotteen nimi lausutaan, mutta myyjä oivalsi haluamani nopeasti. Myyjällä tosin ei ollut hajuakaan miten suomea puhutaan, joten me tulimme loistavasti toimeen.



1. Pavut ja linssit

Ostan usein tölkkitavaraa ihan tavallisesta kaupasta, mutta monesti etnisistä kaupoista saa isomman purkin halvempaan hintaan. Lisäksi valikoimassa on monipuolisemmin kaikenlaista. 
Kuivatut pavut ja linssit sen sijaan kannattaa ostaa etnisistä. Hintaero on hyvin selkeä ja pakkauskoot isompia. Nämä ovat nyt sitä halpaa kasvisruokaa. Myös näissä valikoima on usein parempi etnisissä kaupoissa. 

Kurkkaa esimerkiksi TÄMÄ linssicurryn ohje ja TÄÄLTÄ ihana mantelihummusohje!

2. Levitteet ja tahnat

Tahinit, maapähkinävoi, hummukset, munakoisotahnat… kaikki löytyvät edullisesti etnisten kauppojen hyllyiltä. Maapähkinävoissa olen huomannut sellaisen seikan, että täysin sokeritonta ja suolatonta vaihtoehtoa voi olla vaikea löytää. Kannattaa siis lukea tuoteselosteet, mikäli tällainen on hakusessa. Kuvassa näkyvän tahinin ostin eilen, ja voi luoja kuinka hyvää se on! Söin aika monta taatelia, jonka päälle sipaisin tahinia. Olen taivaassa. 


3. Riisit ja nuudelit

Tässä jälleen se pakkauskoko ja se hinta vaikuttaa. Viimeksi ostin 2kg pussin puuroutuvaa riisiä, joka sopii niin jälkiruoaksi, sushiin kuin sellaisenaan lisukkeeksi. Etnisissä kaupoissa on erityisen hyvä ja edullinen valikoima riisinuudeleita. Näitä on eri paksuisia ja eri merkkejä. Syön niitä usein tavallisen nuudelin sijasta, mutta eilen lautasellani oli kuvassakin näkyvää tattarinuudelia. Myös vietnamilaisiin kevätrulliin kannattaa hakea riisipaperit näistä kaupoista.

TÄÄLTÄ pääset lukemaan riisiä käsittelevän postauksen.


4. Pähkinät ja siemenet

Pähkinöiden hinta on toisinaan halvempi, mutta tässä saa olla yhtä tarkkana kuin normikaupoissakin. Siemeniä sen sijaan ostan usein etnisistä. Seesamia kuluu melko paljon, joten sen ostan usein isommassa paketissa. Kurkkaa myös mm. wasabilla maustetut paahdetut herneet naposteluun tai salaattien sekaan.

5. Tofu ja Tempeh

Ainakin Helsingistä löytyy edullista tofua ja tempehiä (jota voi muuten myös pakastaa!). Tofu on usein maustamatonta, mutta sen marinoiminen on mielestäni pieni vaiva. Ostan usein jalotofun tofua ihan lähikaupoista, mutta silken tofut haen aina etnisestä kaupasta, merkittävän hintaeron vuoksi. Tempehiä saa 400g paketissa 2-3e hintaan. Ei siis ollenkaan paha.

Kurkkaa TÄSTÄ tempeh-ohjeita.

6. Mausteet

Jos teet paljon mausteista ruokaa, mausteet kannattaa ostaa isommissa pusseissa näistä kaupoista. Minä ostan usein juustokuminaa ja erilaisia intialaisia mausteseoksia, joita kuluu selkeästi enemmän kuin muita. Näitä löytyy myös jauhamattomana, mikä on ainakin minun mielestäni aina jännää. Ostan usein kuminan siemeniä, mutta eilen katselin myös kokonaista kardemummaa vähän sillä silmällä. Mausteita löytyy kuivattujen lisäksi myös tölkeissä tahnojen muodossa. 

Sitten se inkivääri! Käytän inkivääriä lähes joka ruokaan ja pidän nimenomaan siitä lastumaisesta sushi-inkivääristä. Eli siitä mikä on viipaloituna purkissa. Suuren purkin saa lähimmästä etnisestä kaupasta alle 2e hintaan ja pienestä purkista voi normikaupassa joutua maksamaan 3-5e. Minun kulutuksellani se on lottovoitto. 

Myös chilikastikkeita löytyy maasta taivaaseen!



7. Tölkkieväät

Viininlehtikääryleet, valmiiksi maustetut pavut, täytetyt munakoisot… Näitä nappaan evääksi töihin tai salaatin lisukkeeksi kiireen keskellä. Sitä voi aina kuvitella olevansa Ateenassa hetken, kun näitä pääsee nauttimaan. Kannattaa varmistaa, että näissä ei ole lihaa mukana, mikäli se ei kuulu ruokavalioon.

Lisäksi ostan aina kimchiä, mikäli sitä vaan löytyy. Natto on vielä maistamatta, mutta kovasti kiinnostaa!


8. Jauhot 

Jauhoja löytyy laidasta laitaan. Jos käytössä on riisi-, maissi-, kikherne tai muita erikoisjauhoja, kannattaa suunnata etniseen kauppaan. Sain täällä blogissa vinkin, että ne kikhernejauhot kannattaa ostaa juurikin etnisestä kaupasta. Yllätyin positiivisesti, kun löysin 2kg säkin 4-5e hintaan. Eli lähes puolet halvempaa kuin se, mitä olin tottunut käyttämään. Myös tavallista vehnäjauhoa löytyy edullisesti. 

Kurkkaa NÄMÄ proteiinipitoiset suklaaletut ja NÄMÄ maissi-kikherneletut mikäli kaipaat kikhernejauholle hyvää käyttövinkkiä.


9. Taatelit

Tuoreet taatelit: 600g/2.5e. Tarvitseeko avata tarkemmin? Taateleita saa myös muissa muodoissa säilöttynä, eivätkä nekään ole hinnalla pilattuja. 

10. Muut 

Halva, oliiveja, leväsipsit, eksoottiset hedelmät? Duriania olen huomannut sekä pilkottuna jääkaapissa että kokonaisena pakaste-altaassa. Jääkaapeista tuoreet yrtit ja mausteet. Baobab-jauhe osui kerran silmään.  


Tässä listattuna kaupat, joissa asioin. Koska olen itse Vantaalainen, ne luonnollisesti sijaitsevat myös pääkaupunkiseudulla.  
  1. Jos liikut Helsingissä, Vii Voan sijaitsee Hakaniemessä. Siellä on todella hyvä valikoima, ja löytyy myös tofua ja tempehiä. 
  2. Hakaniemessä on myös Taj Mehal Afro-Asian Market jossa käyn yleensä samalla reissulla kuin Vii Voanissa
  3. Afro-Asian market on nyt avattu myös Tikkurilan kävelykadulle! Valikoima oli loistava, suosittelen!
  4. Choog Dii sijaitsee myös Tikkurilassa ja sieltä saa perustavarat, vaikka valikoima onkin hiukan pienempi kuin muualla. Esimerkiksi Kimchin haen täältä.
  5. Koivukylän asemalla oleva Yasmin food. Täältä tahinit, säilykkeet, riisit ja ne taatelit!

Onko teillä hyviä vinkkejä, mitä vielä kannattaisi hakea ja etsiä etnisistä kaupoista? 








14 kommenttia

  1. Kun vielä asuin.Helsingissä niin Vii Voanissa tuli käytyä lähes viikottain,ja välillä viereisessä intialaisessakin.On.tosi ihanaa
    että etnisten.kauppojen.määrä on.lisääntynyt:-) Suomen lomillakin piipahdan Vii Voanissa,sillä sieltä saa Harina Pan-jauhoja,joista teen venezuelalaisia maissitaskuleipiä arepoja(ohje
    blogissa),sillä täällä samat jauhot ovat sikakalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä käyn kurkkaamassa sen ohjeen, kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Hyvä listaus! Twiittasin tämän eteenpäin :)

    Itse ostan etnokaupoista eniten linssejä ja papuja, tahinia ja maapähkinävoita, tuoretta minttua, kookosvettä ja mausteita. Ja harissaa! Turussa DeliMarket on ihan paras näiden hankintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kookosveden olin kokonaan unohtanut, sitä aina satunnaisesti tulee käytettyä. Ja se Harissa, ensi reissulla pidän silmät auki :)

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta! Huomenna käyn tsekkaamassa Lohjan uuden etnisen kaupan, monta kertaa tehnyt mieli kun olen kävellyt ohi. Hinnat tuntuu vaa marketeissa välillä niin korkeilta esim. just linssien kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuli tarpeeseen :)!

      Poista
    2. Arvaa vaa raahasinko isoa kassillista papuja, linssejä yms. pari kilsaa tänään ;) Oli huomattavasti halvempaa ja muutenkin tuo minun lähin etninen kauppa oli aivan ihana myyjineen! :)

      Poista
    3. Hyvä juttu! Saako kysyä vinkkiä, mikä on sun lähin etninen? Siinä kyllä tosiaan säästyy kivasti rahaa!

      Poista
    4. Lohjalainen kun olen niin Oriental for you :)

      Poista
  4. Oo, kuinka hyödyllinen ja kiva postaus! (: Asustelen itse niin korvessa, että pitäs kalenteriin oikein merkitä kun lähtee isompiin kaupunkiin etnokauppoihin ostoksille, joten olisko hyviä verkkokaupan omaavia etnokauppoja tiedossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt täytyy kuinekin myöntää, etten ole koskaan tilannut mitään etnisiä tuotteita verkkokaupasta, joten en valitettavasti osaa tässä auttaa :/

      Poista
  5. Jes, tää on tosi hyödyllinen postaus, kiitos :-)

    VastaaPoista
  6. Moikka! :) Olen jo pitkään pohtinut erästä asiaa liittyen säilykepapuihin, joita itse syön runsaasti. Tähän asti olen käyttänyt Bionan suolattomia papuja, mutta halvempien, suolavedessä keitettyjen papujen hinta houkuttaisi kovasti. Olen kuitenkin lukenut ja kuullut, että suolavedessä keittäminen jotenkin tuhoaisi osan papujen ravintoaineista/jotenkin huonontaisi niiden laatua (esim. Gillian McKeithin kirjoissa on ollut juttua tästä). Toki suolapapuja käyttäessä ei saa valita pavuissa käytettyä suolaa. Kyselisinkin nyt, että mitä mieltä sinä olet asiasta? Näin opiskelijana käsi meinaisi tarttua niin helposti noihin halvempiin purkkeihin... Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi ja aurinkoista kevättä sinulle! :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top