Maidoton Mantelijuusto (V, Gf)



Kasvissyöjältä kysytään usein, ''mitä sitten laitat leivän päälle?'' Voiko vastata törkeästi että ''no kaikkea!''?

Ostan kaupasta kyllä tofua, mutta harvemmin meillä on valmiita vegejuustoja jääkaapissa. Ne ovat kalliita ja en erityisemmin nauti niistä sellaisenaan. Sulatettuna toki toimivat erinomaisesti, esim. pizzan päällä. Leipää syön ehkä muutaman kerran viikossa, ja leipäni on usein riisikakkua tai satunnaista ruisleipää. 

Leivälle laitan tyypillisemmin hummusta, avocadoa, tahinia tai pähkinäjuustoja. Usein lisään myös viipaleen tofua ja jotakin tuoretta. Myös aurinkokuivatut tomaatit ja artisokka sopii hyvin leivän lisukkeeksi. Syön leipää mielläni pääruoaksi vaikkapa hamppareiden tai uunileipien muodossa. Vaikka joskus se tulee napattua myös pienempään nälkään, tyypillisempi valinta on puuro tai smoothie. Riisikakkuja tulee naposteltua välipalaksi tai pureskeluhimon useammin kuin ruisleipää.

Pähkinäjuustot ovat suurta herkkuani, kuten moni varmaan tietää. Kun tekee itse, voi maustaa juuri niin kuin haluaa. Myös ravintoarvot ovat erinomaisia, tietenkin pähkinästä hiukan riippuen. En näin juustojen kanssa kaipaa välttämättä minkäänlaista lisälevitettä tai tofuakaan. Kuvassa olevat sämpylät nautin pinaatin, juuston ja artisokkien kera. Voin paljastaa, että maistui taivaalliselle!

Erityisesti viehtynyt olen mieheni valmistamaan mantelifetaan, jossa mantelimassaa puristetaan kankaan sisällä palloksi ja lopuksi paistetaan vielä uunissa. Tämä vie kuitenkin useamman päivän aikaa ja minun kärsimätön luonne ei siihen juustohimoissaan pysty. Agarilla tehty juusto on valmista jo muutaman tunnin päästä nautittavaksi, vaikka suosittelen ainakin 5-8h odottelua. Ainakin päivän tämäkin homma vie aikaa, kun mukaan laskee myös manteleiden liottamisen. Mutta kun aamulla valmistaa, illalla jo pääsee syömään.

Käytän usein kuorellisia manteleita, mutta myös kuorituista tulee aivan yhtä hyvä juusto. Kaiken lisäksi se on tällöin kauniin vaalea. Rakenne on edelleen hyvin patee tyyppinen, kuten minulla on tapana tehdä. Tässä juustossa on hyvin mieto ja miellyttävä maku, manteli maistui mielestäni kivan selkeästi. Juuri sopivan neutraali arkijuusto. 

Valmistan pähkinäjuustot tehosekoittimessa, mutta olen kuullut että tähän on myös pystytty tehokkaalla sauvasekoittimella. Pähkinöiden liotusta ei kannata unohtaa, sillä se on vähemmän tehokkaan tehosekoittimen kanssa suureksi avuksi. 

Kannattaa erottaa agar hiutaleet ja agar jauhe toisistaan. Agar jauhetta menee noin kolme kertaa vähemmän kuin hiutaleita, ja sitä on keiteltävä vähemmän aikaa. Tämä kannattaa ottaa huomioon agaria ostaessa. Tätä saa ostettua ainakin erikoiskaupoista. Minä ostan omani Yliopiston Apteekista. Agarjauhe maksaa jonkun verran, mutta koska sitä menee niin vähän kerrallaan, se myös kestää pitkään.

Vinkki: mikäli pähkinät eivät sovi ruokavalioon, niiden tilalla voi käyttää myös siemeniä. Olen itse tehnyt juuston joskus pinjansiemenistä mutta sanomattakin on selvää että se on hiukan turhan kallis ratkaisu. Toisena olen käyttänyt auringonkukansiemeniä, sekä sellaisenaan että paahdettuna. Erinomainen juusto tuli molemmissa tapauksissa. 

Tässä käytin manteleita, sillä jäljittelin miehen tekemään mantelifetan makumaailmaa. Pähkinät voit toki korvata millä tahansa muilla pähkinöillä. Rasvaiset (kuten cashew) toimivat usein parhaiten. 


Maidoton Mantelijuusto

3dl kuorellisia manteleita
1rkl tahinia
1dl ravintohiivahiutaleita (nutritional yeast)
1 valkosipulin kynsi

½ sitruunan mehu
1rkl oliiviöljyä
2tl tilliä
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa

4-5dl vettä/mantelimaitoa
1.5rkl agar agar jauhetta

Peitä mantelit vedellä ja anna niiden liota yön yli, tai useamman tunnin ajan.

Öljyä valmiiksi muovirasia, johon haluat juustosi valaa. Ohjeesta tulee kaksi kuvan kokoista (noin kämmenen kokoista) juustoa. Kaada mantelit siivilään jotta vesi valuu pois. Kaada mantelit tehosekoittimeen ja sekoita sen verran mitä pystyt. Lisää muut ainekset nestettä ja agaria lukuunottamatta ja sekoita vielä. Massan ei tässä vaiheessa tarvitse olla aivan hienoa, sillä nesteen lisääminen helpotta sekoittamista.

Kaada 4dl nestettä kattilaan ja lisää agar. Kuumenna jatkuvasti vispilällä sekoittaen, kunnes se alkaa muuttumaan sakeammaksi ja liisterimäisemmäksi. Kaada muiden ainesten joukkoon ja sekoita tehosekoittimella massa tasaiseksi. Massa saa olla paksuhkoa, mutta mikäli se ei pyöri kunnolla, voit lisätä vielä 1dl vettä/mantelimaitoa joukkoon. Nesteen lisääminen tekee juustosta pehmeämpää, mutta vähemmän tehokkaalla tehosekoittimella tuorejuustotyyppisten levitteiden tekeminen voikin olla helpompaa.

Kun juustomassa on valmis, kaada se vuokiin ja siirrä jääkaappiin odottamaan. Voit laittaa sen myös suoraan pakkaseen. Minulla on tapana jähmettää massa jääkaapissa, leikata pienemmiksi paloiksi ja pakastaa se vasta tällöin. 

Kuvissa näkyvät gluteenittomat porkkanasämpylät, joita pyöritin tasan viisi peltiä torstai-illan kunniaksi ja stressipäissäni. Niistä tulossa ohje. Sillävälin, nauti mantelijuustosta!


7 kommenttia

  1. Hei! Kiitos kivasta ohjeesta. Mainitset tekstissä mantelifetajuuston, joka lopuksi paistetaan uunissa. Onko tämän juuston ohje erilainen kuin kirjoittamasi, vai tehdäänkö suunnilleen samalla ohjeella, ilman agar agaria, ja missä lämpötilassa paistetaan? Onko ravintohiiva välttämätöin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Paistetun mantelijuuston ohje löytyy esim täältä: http://www.maplespice.com/2011/04/baked-almond-feta-with-dill-oil.html Se on erillainen siinä mielessä että se ei tarvitse agaria pysyäkseen kasassal. Ihan mahtava ohje tuossa linkissä, kannattaa kokeilla!

      Ravintohiiva ei ole välttämätön ja tulee todella hyvä ilmankin. Itse pidän kovasti sen mausta ja käytän sitä moneen muuhunkin ruokaan.

      Poista
  2. Agarilla saa tosiaankin tehtyä kivoja vegaanijuustoa.Muistaakseni blogin alkuajoilla saman tapainen ohje.sillä teen tuollaista aina välillä.Täällä on yksi vegaanideli,jossa myydään kypsytettyjä pähkinäjuustoja;tehty samaan tapaan kuin kovat normijuustot,mutta ovat kamakak kalliiita:100 gr maksaa lähes 10 euroa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kiva kun voi niin monipuolisesti tehdä erilaisia vaihtelemalla makuja ja koostumusta. Onpa toisaan kallista! Usein teen itse juurikin siitä syystä että kaipaan toisinaan jotain päällystä, en niinkään mitään mikä yrittää kovasti muistuttaa lehmäjuustoa. Tuntuu että suomessa myytävät korvikkeet ovat juuri tämän tapaisia. Ja sitten toki se hinta!

      Poista
    2. Ne juustot siinä kaupassa ei ole niitä kaupassa myytäviä korvikejuustoja,vaan joku täällä tekee pitkään kypsytettyjä pähkinäjuustoja.Nykissä on.myös joku.pieni yritys joka tekee samaa.Näyttää ihan juustoilta ja on.leikattavia.Olisi kiva tehdä kotona;olen joskus kokeillut kuivurissa kuivatella niitä,mutta siitä ei tule samaa,koska.mulla ei ollut tarvittavia bakteereja,jotka tekevät siitä pähkinäjuustosta juustomaisen.Sen.takia hintakin kallis,koska ne tehdään käsityönä

      Poista
  3. Näyttää niin hyvältä! Minäkään en oikein ole viehtynyt noihin valmisvegejuustoihin, ovat jotenkin tosi kalsean makuisia sellaisenaan. Onkohan toi uunitettu mantelifeta tämä: http://www.maplespice.com/2011/04/baked-almond-feta-with-dill-oil.html
    Se on ainakin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, just linkkasin tuolla ylempänä ton saman linkin ja sitten siirryin lukemaan sinun kommenttisi :) sepäs se paistettu feta juuri on, ihan parast<3

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top