Miten Syntyvät Vietnamilaiset Kevätrullat?


Viikonloppu alkaa olla ohi ja nyt onkin hyvä hetki miettiä mitä ensi viikolla tekisi ruoaksi.

Vietnamilaiset kevätrullat nousivat suosioon muutama vuosi sitten. Kyseessä on siis rullaksi käärityt riisipaperiarkit. Täytteenä on usein kasviksia, yrttejä ja vermisellejä, eli ohuita riisinuudeleita. Rullat kääritään ja ne syödään kastettuna erilaisiin dippeihin. Makea chilikastike ja soijakastike ovat varmaankin helpoin dippiratkaisu, sillä kummankaan vuoksi ei tarvitse ihmeempiä tehdä.  Riisiarkit ja vermiselli ovat gluteenittomia ja ovat hyvä valinta kun ei ole selvyyttä kaikkien ruokavaliosta. Maku on hyvin neutraali ja vaikka joku arkailisi esim. sushin kohdalla, vietnamilaiset kevätrullat ovat aivan eri juttu.

Vietin juhannuksen Ellin ja Ainon kanssa ja tällöin teimmekin vietnamilaisia rullia, mansikoita raakasuklaakuorrutteella, uunipaahdettuja persikoita. Rullien kanssa oli tällöin ihan täydellinen maapähkinädippi, joka oli Ellin käsialaa. Hänen blogistaan löydätkin sille ohjeen.  Kevätrullat ovat monestakin syystä yksi suosikkiruokani. Niitä voi tehdä vain muutaman, nälkään sopien. Viisi pientä rullaa sopii täydellisesti vaikkapa vihreän salaatin rinnalle. Suurempaan nälkään voi tehdä enemmän rullia tai valita suuremmat riisiarkit ja tuhdimmat täytteet. 

Ystävien kanssa on hauska pyöritellä rullia yhdessä, yhdessä valmistuu nopeasti suurempikin erä ja tekeminen on mukavaa, varsinkin jos näitä ei ole ennen taitellut. Täytteiden osto on myös helppo jakaa nyyttäirityyliin, eikä kukaan joudu näkemään sen koommin vaivaa. Yksi hakee dippiainekset, toinen pistäytyy etnisessä kaupassa hakemassa vermisellit ja riisiarkit ja loput tuovat vihanneksia ja täytteitä. Rullia on myös kiva tehdä yhdessä puolison kanssa koti-iltana tai treffipäivänä kuohuviinin kera. Vink vink kaikille ’’mä tapaan mun Tindermiehen ja sovittiin että tehdään jotain ruokaa!’’

Suosittelen vierailua etnisessä kaupassa myös siksi, että vaikka riisiarkkeja ja vermisellejä  saa jo isommista supermarketeista, se ei tule välttämättä kovin halvaksi. Etnisissä kaupoissa arkkeja on eri kokoisia ja muotoisia. Yhden paketin hinnaksi tulee 2-3e koosta riippuen.


Mitenkäs ne täytteet sitten? Vähän tylsää sanoa, että voit laittaa mitä vaan ikinä haluat, mutta aika lailla totta se on. Kasvikset ovat loistava valinta, minä usein käytän myös tofua tai tempehiä sekä lisään myös yrttejä. Voit laittaa joukkoon myös pähkinöitä ja siemeniä tai hedelmiä. Vermisellit ovat toki vaihtoehtoisia, mutta ne lisäävät kivasti täytettä ja rullista tulee kivan pulleita. Koska vermisellit ovat halpoja ja valmistuvat muutamassa minuutissa, olen tykännyt käyttää myös niitä. Huomaa että myös vermisellejä on monen laisia. Valitse ohuimmat ja sellaiset joita ei tarvitse erikseen keittää, vaan ne valmistuvat kuuman veden alla. 

Suosikkitäytteitäni on usein porkkana, kurkku, avocado sekä tofu. Lisäksi laitan joukkoon korianteria ja ruohosipulia. Tämä on vakiokokoonpanoni jota muokkailen sen mukaan mitä kaapista löytyy ja mitä tekee mieli. Eilen rullissa oli persiljaa, ruohosipulia, Jalotofun kylmäsavutofua, kurkkua, paprikaa ja vermisellejä. 

Rullien teossa on useampi vaihe, mutta se on loppujen lopuksi hyvin helppoa. 

Tarvitset: 

  1. Riisipapereita
  2. Vermiselliä ja valitsemasi täytteet
  3. Kuumaa vettä
Lisäksi:

  1. Laakean astian johon mahtuu vesi ja koko riisipaperi
  2. Kulhon vermisellejä varten joka kestää kiehuvaa vettä
  3. Lautasen jossa käärit rullan. Useampi lautanen mikäli käärijöitä on monta.
  4. Tarjoiluastia johon mahtuu asettamaan rullat. Rullat tarttuvat toisiinsa, joten valitse iso astia, johon mahtuu asettamaan rullat erilleen toisistaan. 


Esivalmistelut:

Laita vermisellit kulhoon ja kaada kiehuvaa vettä päälle. Odota minuutin verran ja valuta vesi pois. Vermisellit ovat valmiita kun ne ovat pehmeitä ja ovat kypsän oloisia maistaessa. 

Pilko vihannekset ja täytteet noin 5cm pituisiksi. Isompaan arkkiin mahtuu pidemmät palat. Hienonna valmiiksi yrtit ja murskaa halutessasi inkivääriä tai valkosipulia. Aseta kaikki helposti saataville kulhoihin. 

Kaada kuuma vesi laakeaan astiaan. Laita keittimeen valmiiksi uusi vesi. Lisää käärimisen aikana uutta vettä, mikäli se ehtii jäähtymään.

Aseta valmiiksi tarjoiluastia ja lautanen jolla rullaat. 



Tee näin:

1. Ota riisipaperi ja kasta se kuumaan veteen. Pidä 5-10 sekuntia, ota paperi pois ja nosta se lautasellesi. Paperin ei ole hyvä pehmentyä liikaa, sillä silloin sitä on vaikea kääriä. Se jatkaa vettymistä lautasella joten ota se vedestä pois kun se on vielä levyn muodossa. Muutaman harjoittelukerran jälkeen löydät kyllä täydellisen liotusajan. 

2. Aseta täytteet keskelle, ennemmin liian alas kuin ylös.

3. Taita ensin reunat täytteiden päälle ja sitten alareuna. Kääri mahdollisimmat tiukaksi rullaksi. Aseta tarjoiluastialle. Voit myös taittaa ensin alareunan ja sitten reunat, miten tuntuu helpoimmalta.

4. Toista kunnes täytteet loppuvat tai olet saanut tarpeeksi rullia. 

Ammattilaiset miettivät, mikä täyte jää näkymään läpikuultavan paperin lävitse, ja missä järjestyksessä mitäkin laitetaan. Minun ohjeeni perustuvat täysin omaan kokemukseen ja rehellisesti sanottuna myös helpolla pääsemiseen. Nyt ei ole kyse taiteesta, työskentelyä ohjaa vain yksi ajatus: milloin pääsee syömään??

Riisinuudeleita voi syödä käsin, mutta minä tykkään käyttää puikkoja. Mielestäni täydelliset rullat ovat kahden haukun kokoisia.. Koska kaikesta on tehtävä rakettitiedettä, selitän teoriani ja logiikkani. Tartut puikoilla (tai sormin) rullaan ja kastat sen dippiisi, sitten haukkaat palan. Nyt käännät toisen päädyn ja kastat sen kastikkeeseen. Näin sisältä olevaa täytettä ei pääse valumaan kastikkeeseen, koska kastat vain suljettuja päitä. Lisäksi näin suuremmallakin seurueella voi olla yhteiset dippikupit, ilman että rulla käy toistuvasti ensin suussa ja sitten uudestaan dipissä. Toki mikäli pieniä kupposia on tarpeeksi, voi kaikille kattaa myös omia dippikippoja. 

Usein katan vain pikkulautaset, joihin voi nostella muutamia rullia valmiiksi, ja kuljettaa lautasta eri dippien luona. Koska rulla-astiat vievät melko paljon tilaa, olemme mahtuneet useammankin henkilön seurueella elokuvan ääreen sohvapöydälle, pienin lautastemme kanssa. Mikäli tarjolla on myös salaattia tai muutakin ruokaa, laita toki lautaset sen mukaan. 

Kuinka moni on ennen rullaillut? Nyt siis selvittelemään missä on lähin etnokauppa. Minun suosikkini on Hakaniemen Vii Voan sekä Afro Asian market. Myös Tikkurilan kävelykadulle on avattu loistavalla valikoimalla oleva Afro Asian market. Mikäli olet Vantaalainen, käy ehdottomasti kurkkaamassa.

6 kommenttia

  1. Nämä ovat kyllä todella herkullisia! Hyvä havainnollistava kasaamisvideokin :)
    Itse olen tykännyt käyttää mainitsemiesi lisäksi myös ituja täytteenä, näyttävät hauskalta. Pitää ensikerralla kokeilla erilaisia dippejä, maistan jo maapähkinän suussani. Yleensä olen vain tylsästi tehnyt soija, tabasco, seesaminsiemen -setin, mutta useampi dippi kuulostaa kivalta.
    Aasiakaupassa, jossa käyn itse usein, on tarjolla myös riisipaperia, jossa on seesaminsiemeniä valmiiksi kiinni, sekin vaikuttaa jännittävältä, mutta paketista varovasti tunnusteltuani, se oli ehkä hieman paksumpaa mitä riisipaperit yleensä. Mutta ideana tosi hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Tuollaisen kasaamisvideon olisin itse tarvinnut,kun ensimmäistä kertaa näitä tein. Missään ei lukenut että kasta riisipaperi YKSI KERRALLAAN veteen, joten minä heitin sinne kymmenen levyä... ei varmaan tarvitse kertoa mitä siinä kävi. Mä en olekkaan nähnyt tuota seesamipaperia, pitää etsiä seuraavalla kerralla :)

      Poista
  2. Tosi kiva ja hyödyllinen postaus, ja vitsi harmittaa, kun en päässyt paikalle - kaikki on näyttänyt niin herkulliselta! Ja ahahha tossa Tinder kohassa luin eka, että olit kirjottanu: "mä TAPAN mun Tinder miehen..". :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitii Liisa :) Ja kyllä sitä ehtii rullailla joskus myöhemminkin. Hehe en sentään ole tindermiehiä lahtaamassa vaikka muiden tindereillä leikinkin mielelläni :D

      Poista
  3. Ihan superhyvä postaus, kiitos! :-) oon ihaillut noita rullia monesti eri ruokablogeissa mutta aina jotenkin ajatellut, että niitä on varmaan liian vaikea tehdä itse! Sushia oon kyllä joskus tehnyt ja se nyt oli niin työlästä hommaa (vaikka lopputulos olikin vaivan arvoista!) että ehkä ennakkoluulot on jäänyt siitä, haha. Tää olis kyllä täydellinen ruoka vaikka piknikille kavereiden kanssa, kun ruoan valmistuksestakin saa jo ohjelmanumeron! Aion ehdottaa tätä kun ens kerralla kaveriporukalla tavataan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Miia! Mahtavaa että postaus on mieleen. Isoin homma näissä ja sushissakin on se etukäteisvalmistelu. Itse pyörittelyhän on loppujen lopuksi helppo juttu.

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top