Mansikka-Raparperi Pannukakku (V, Gf)


Hyvää heinäkuun alkua!

Viikon lopuksi on luvattu hellettä, minäpäs suuntaankin viettämään päiväni Pärnuuseen, varautukaa siis kuvaspämmiin! Vietän kokonisen viikonlopun hyvässä seurassa, suunnitteilla paljon epämääräistä ympäriinsä vaeltamista ja ruokaa. Kyllä kiitos.  Tässä vaiheessa on hyvä ilmoittautua, jos osaa suositella Pärnussa jotakin kivaa ruokapaikkaa vegelle. Muutama on ainakin jo valittu etukäteen, ja tietenkin piknik rannalla!

Olen saanut jo aikaisemmin päähäni idean tehdä pannukakkua.  Pannukakun suurin ystävä en ole koskaan ollut, sillä fanitan kovasti pannulla tehtyjä lettuja. Uunipannukakku kuitenkin houkuttaa helppoutensa vuoksi. Lisäksi mietin aina, jos herkku pitäisi viedä mukana johonkin.  Kylään, mökille, piknikille…? Vuokaan tehtävät herkut ovat mitä parhaimpia tällaiseen tarkoitukseen ja hei, nyt saatte käyttöä sille raparperivuorelle joka aiheuttaa päänvaivaa vuosi toisensa jälkeen.  Jos ei ennestään ole pannarifani, niin on tehtävä sellainen pannari että on syytä ruveta faniksi!

En ole vuosiin syönyt pannaria enkä ikinä tehnyt sitä perinteistä eläinpannaria. Tein kuitenkin runsaasti taustatyötä ja tutkimusta, lähteinä käytin googlen kuvahakua ja vauva.fi sivustoa. Minulle selvisi että oikean pannarin kuuluu olla tiivis, litteä ja makeahko. Ei liian makea, ei liian kakkumainen, lisukkeet olennaisia. Selvä, haaste vastaanotettu. 


Vaikka vegepannari syntyy helposti vehnäjauhoista, ei tämä ratkaisu houkuttanut. Vehnää ei oikeastaan kaapissa enää olekaan. Pannukakun koko olemus huutaa, että tämän on oltava helppoa. Ainesten on löydyttävä kuivakaapista juuri samalla sekunnilla. Ja noh.. minulla ainakin on aina pari tölkkiä Alpron jogurttia jääkaapissa.  Sillä millä hienolla ja kalliilla gluteenittomalla seoksella tulee paras pannari, ei siis ole mitään väliä… niitä ei kuitenkaan kaapissa ole just nyt.
  
Mitä teidän vakiovarusteisiin kuivakaapissa kuuluu? Minulla on kaurahiutaleita sekä usein perunajauhoa tai maissitärkkelystä. Tällä kertaa maissitärkkelys päätyi pannariin. Makeutin koko homman raakaruokosokerilla, mutta voit käyttää mitä tahansa muutakin sokeria. Kun leivonnaisen päälle sirottelee hunajaa, agavea tai siirappia, se saa makeutta ilman että sokeria tarvitsee kovin paljon laittaa. Lisäksi siirapin tai hunajan makeus sopii hyvin raparperin raikkauden pariksi.

Koska kookoksen makuinen Alpro oli cittarissa euron purkki, päätyi myös sitä tölkillinen joukkoon. Voit käyttää mitä tahansa Alpron soijajogurttia,  se tekee rakenteesta mehevää ja tiivistä, ihan niin kuin perinteisessä pannukakussa. Tämä pannari on parasta jäähtyneenä, sillä silloin rakenteesta tulee paras. Täydellinen vieminen mökille tai kylään. Lisukkeeksi kookoskermaa tai jäätelöä, tuoreita marjoja ja hedelmiä!

Jos kokeilet reseptejäni, tägää minut ihmeessä mukaan kuvaan. Facebooksivuni löytyy TÄMÄN linkin takaa. Instagramissa minut löytää TÄÄLTÄ. Tulen aina ihan mielettömän iloiseksi kun näen teidän tekemiänne herkkuja. Erityisesti tätä banaanileipää innostui moni kokeilemaan, kiitos kaikille kuvansa jakaneille!


Mansikka-Raparperi Pannukakku 

Vuoka: 23cm x 33cm

2.5dl kaurahiutaleita
2.5dl maissitärkkelystä

2.5dl kasvimaitoa
1tlk Alpron jogurttia
1dl raakaruokosokeria tai muuta haluamaasi sokeria

1tl psylliumia
1tl leivinjauhetta
2tl vanilja
ripaus suolaa

3-4dl viipaloitua raparperia
Mansikoita

0.5dl hunajaa, agavea tai siirappia

Tarjoiluun:
Kookoskermaa ja mansikoita

Sekoita keskenään kuivat ainekset keskenään. Kaada joukkoon kasvimaito ja soijajogurtti ja sekoita vielä tasaiseksi. Lisää joukkoon ohuet raparperiviipaleet. 

Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja öljyä se kevyesti. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi. 

Asettele päälle mansikoita haluamallasi tavalla. Lämmitä siirappia tai hunajaa jotta se on täysin juoksevaa. Valuta sitä ohuena norona tasaisesti pannukakun päälle. 

Paista 45-50min. Ota uunista ja anna vetäytyä noin 30min. Anna tiivistyä hetken jääkaapissa jos haluat tiiviimmän koostumuksen. 

Lusikoi kylmässä olleesta kookosmaitotölkistä kerma päältä ja vaahdota se. Mausta halutessasi vaniljalla tai makeuta haluamallasi tavalla. Lusikoi pannarin päälle ja koristele mansikoilla.

Tarjoile ja nauti!


6 kommenttia

  1. Kauniita kuvia jälleen kerran, Liisa! Eikä luomuksessakaa varmasti mitään vikaa ole - NAM. :)

    Minäkin olen tehnyt pannaria soijajogusta, ja se sopiikin pannariin tooodella hyvin. Tekee rakenteesta mukavan pehmeän, sopivasti tahmaisen ja ihanan kostean. Saatat ehkä muistaa tämän pannarini viime vuodelta, http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/2014/08/tahmaisen-pehmea-paarynapannari-satoja.html .

    Aijai - kyllä pannari tekee kesän! Kylkeen vielä sopivasti tuoreita marjoja tai itsetehtyä hilloa ja cashewkermaa tai ihan vain vaniljajauheella maustettua soijajogua. NAMNAM! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne, ja hyvältä näyttää sunkin pannari :) Cashewkermaa voisikin tehdä taas herkkujen kaveriksi, kiitos muistutuksesta!

      Poista
  2. Millä ton maissitärkkelyksen vois korvata, osaatko sanoa? Mulla ois just raparperejä ja tekis muutenkin ihan pirusti mieli pannaria:O Näyttää ihanalta tää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kokeile vaikka perunajauhoa? Se on rakenteeltaan samanlaista, voisi toimia. Kerro miten onnistuu sitten jos testaat :)

      Poista
  3. Mitä luulet sopisiko tähän soijajugun tilalle kaurajogurtti kun ei soijatuotteita syödä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kokeile ihmeessä Yosalla? En ole sillä leiponut joten en tiedä hyytyykö se uunissa, mutta kannattaa testata!

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top