Tortillasipsit Hummuksella ja Avocadotahnalla (V)


Asioiden dippailu on ehdottomasti mieleeni, oli se sitten kasviksien ja nachojen dippaaminen salsaan tai hedelmien kuorruttaminen pähkinävoilla. Porkkanat, sellerit ja muut kasvikset ovat heti paljon hauskempaa syötävää, kun niitä voi kastaa johonkin. Sipsejä ei nyt tule kotiin ostettua, mutta niissäkin dippi on ehdottomasti se juttu. Jos lähtisin sipsipussia valitsemaan, niin ei tulisi kuuloonkaan kotiuttaa sellaista ilman runsaita kastikeaikeita. Eikös vaan että teitä on muitakin tällä kannalla?


Kuten olen maininnut, ruoan preppaus on ollut kova sana viimepäivinä. Suuria eriä hummusta ja pilkottuja vihanneksia on siis eksynyt jääkaappiin. Kuitenkin, hummus on se ensimmäinen asia joka sieltä myös loppuu. Ostamme usein myös valmiita kaupan hummuksia esimerkiksi levitteeksi. Itse tehty on vain niin paljon halvempaa ja parempaa, että tykkään pyöräyttää oman erän, aina kun olen ahkeralla päällä! 


Olen luonteeltani kotihiiri, eikä iltapäivän aktiviteetit oikein vedä puoleensa. Nautin kotona olosta ja katson mielelläni päivän päätteeksi miehen kanssa jakson Daredeviliä Netflixistä, sen sijaan että viilettäisin pitkin keskustaa tai kauppoja. Iltapäivisin on joskus kiva tehdä myös hauskaa syötävää ja jakaa kipot ja kupit. Napostelu elää enemmän tai vähemmän kaikkien sydämissä, vaikka jotkut meistä ovat ehkä onnistuneet tyrehdyttämään sen petollisen tarpeen. Napostelu sallitusti ja hyvässä seurassa onkin siis tosi pop ainakin minun mielestä. Ja sen Daredevilin katsominen on tietenkin astetta lähmempänä luksus leffaelämystä, kun on kunnon eväät. (Tiedän että olen vähän nörtti sarjamieltymysteni suhteen. Marvel foreva...)

Tortillalevyistä saa pienellä vaivalla ihanan rapeita ja maukkaita sipsejä, jotka kestävät suuremmankin kastikeannoksen painon. Ne paistuvat hyvin vähällä öljyllä ja sopivat iltapalaksi siinä missä pala leipääkin. Osta tarvittaessa gluteenittomia tortillalevyjä, minulla oli käytössä perinteisiä täysjyväversioita. Rinnalle voi ja kannattaakin pilkkoa kasviksia. Paistetut tortillalevyt täyttävät sitä ’’roskaruoka’’ aluetta aivoissa, joka välillä ei anna rauhaa sitten millään! Ja minä en ainakaan ole niin vahva, että sen pystyisin ilman pientä huijaamista vaimentamaan.

Ruokaisampi kokonaisuus syntyy, kun rinnalle tekee herkullisen lämpimän linssimuhennoksen. Tämä on niin ikään kuin luotu tortillasipsien kanssa nautittavaksi, seuraavana aamuna voikin työevääksi kääriä perinteisen tortillalevyn soosseineen, kun on jo tahnatkin valmiita! 

Onko kyseessä ihan peruskaura vai kiinnostaako ohje iltapäivällä 15 minuutissa valmistuvalle linssisoosille?


Tortillasipsit

Tortillalevyjä
Oliiviöljyä
Suolaa

Pilko tortillalevy saksilla sopivan kokoisiksi paloiksi. Kuumenna pannu ja lisää tilkka öljyä.

Paista tortillalevyn palasia molemmin puolin, kunnes ne ruskistuvat ja niistä tulee ihanan rapeita. Halutessasi ripottele hiukan suolaa päälle.

Vinkki: näiden paistaminen onnistuu myös uunissa.

Hummuksen perusohje

1tlk kikherneitä
2rkl tahinia
0.5dl sitruunamehua
3rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
1/2tl juustokuminaa
suolaa

Halutessasi muita mausteita kuten yrttejä, paprikaa, pippuria

Tehosekoita kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää öljyä jos haluat juoksevamman koostumuksen.

Avocado-Basilikatahna

2 kypsää avocadoa
0.5dl sitruunamehua
½ ruukku basilikaa
suolaa ja mustapippuria

Halutessasi hienonna joukkoon kirsikkatomaatteja ja sipulia. Näin lopputuloksesta tulee enemmän salsa tyyppinen.

Valmistus kuten hummus, eli kaikki sekaisin tehosekoittimessa. Jätä sattumia mieltymyksen mukaan.
Säilytä ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa.

Muistakaa kaikki nauttia ja herkutella myös arkisin!


8 kommenttia

  1. Joo ehottomasti muhennoksen/soosin reseptiä! Ihan vaan vaikka tähän kommenttiin vastauksena:-)
    Sopiskohan se ihan basic tortilloiden täytteeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toive pidetään mielessä ja yritän piakkoin julkaista soosin :) Sopii siis todellakin. Teen usein tortillan täytteeksi tai ihan vaan riisin kanssa syötäväksi.

      Poista
    2. :-)
      Ei taida keretä huomisiin tortilloihin; täytyy ite koittaa soveltaa

      Poista
    3. http://www.kahviajakasvisruokaa.fi/2015/02/paahdettua-parskaalia-ja-kalsiumpaniikki.html Tässä postauksessa on jotan hyvin samanlaista. Nopeamman valmistuksen kikka on, että sipulin kuullottamisen jälkeen lisäät veden ja linssit (ja esim porkkanat yms) ja keität linssejä ensin pelkästään vedessä noin 5-10min min. Sitten kun ne ovat kypsiä, sekoitat joukkoon muut ainekset. Tomaattimurskan sijaan käytä joskus valmista salsaa joka löytyy tortillahyllystä ;)

      Poista
  2. Hih, ihanaa kuulla että blogimaailmasta löytyy muitakin Marvel faneja ;) Ja hei vartin soosin ohje tulee kyllä tarpeeseen, joten laita tulemaan vaan :) Olen aika suuri napostelun ystävä, ja tästä saan kyllä kuulla avopuolisoltani ja usein :D Ihania naposteltavia sinulla, pistän kokeiluun nuo tortillasipsit! :) ps. mantelifeta oli ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ja tarkempi vartin soosin ohje tulee <3. Mäkin napostelen ja välillä tuntuu että se menee ihan yli. En onneksi napostele kauheasti epäterveellisiä juttuja, lähinnä koska niitä ei ole kotona. Lämpimän ruoan jälkeen vaikka vatsa on täynnä alan napostelemaan hedelmiä. Tässähän ei siis mitään pahaa ole mutta välillä tulee itselle vaan epämukava olo kun tankkaan appelsiineja vaikka vatsa on jo ihan täynnä. Syön syömisen ilosta... :D ja hei jes kokeilit mantelifetaa! Joo se on ihan super!!!!

      Poista
  3. Hei sä oot vissiin muuttanu nyt? Olis tosi kiva nähdä kuvia sun kodista ja keittiöstä! :) ellei siis oo liian henkilökohtaista.

    -Maiju

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top