Kermaiset Kaura-Kookospallot Äitienpäiväksi (V)



Olen varmaan ennenkin hehkuttanut, miten äitienpäivä on yksi lempi juhlapäivistäni. Olen aina intoa täynnä yrittänyt suunnitella äidille ihanan sunnuntaipäivän ja nautin kovasti perheen yhdessä olosta ja äitienpäivän rauhallisesta tunnelmasta. Innostukseni johtuu myös varmaan siitä, että on virallisesti tehty päivä, jossa voin hehkuttaa koko maailmalle sitä, että minulla todellakin on maailman paras äiti! Lähiperheen merkitys on minulle suuri, ja onneksi asumme kaikki kävelymatkojen päässä toisistamme (ei suinkaan vaikuttanut asuntovalintaan tämä heh…). Aina välillä kun heittäytyy tunteelliseksi ja miettii asioita joista on elämässä kiitollinen, tulee lähiperhe vahvalla sijalla yksi.



Onneksi ’’maailman paras äiti’’ titteleitä on monia ja parempi näin. Mitä enemmän superäitejä maailmasta löytyy, sen parempi! Ja sunnuntaina on aika myös kertoa se omalle mammalle ja mummolle. Nyt siis äiskät peili käteen ja omakehua peliin, sä olet ihan mahtava!


Äitienpäivän herkuttelu on meillä ollut aamupainotteista. Homman nimi on äidille herkullisen aamiaisen tai brunssin valmistaminen. Koska pienenäkin äiti tykkäsi nukkua pitkään ja minä tykkäsin herätä kello kuusi, tämä toimi hyvin. Sama asetelma toki jatkuu vieläkin, joten en näe ongelmaksi raahautua aikaisin aamulla paikalle kahvin keittoon. Äitienpäiväkahvit maistuvat myös iltapäivisin, joten jokainen luonnollisesti herkuttelee oman päivärytminsä mukaisesti. Kahvin kanssa voi tehdä näyttävän kakun, mutta minua viehättää usein pikkuherkuttelu, joita voi käydä napsimassa pitkin päivää. 

Bounty on ollut oman äitini herkku ja kun mietin, mitä hyvää haluaisin hänelle tehdä, bounty on aina ensimmäisenä mielessä. Olen tehnyt ennenkin bountypaloja, joten halusin kehittää hiukan erityppisen ohjeen. Ja hei, vaikka et ole bountyn superfani, nämä maistuvat siitä huolimatta. Lopputulos on paahdetun kauran ansioista hiukan keksitaikinaan vivahtava ja koska makeutusta on maltillisesti, nämä eivät ole lainkaan niin äklömakeita kuin kaupasta saatavat bounty patukat. Annetaan herkullisen kookoksen ja tumman suklaan puhua puolestaan ja toimia hyvänä makuparina, ilman että peitetään kaikki maut sokerilla, eiks je?


Tein näitä samoja palleroita myös töihin ja tupla erä katosi kiposta ennen iltapäivää. Makuraati on siis puhunut ja minä voin sen perusteella todeta, että suosittelen! Kotonakin oli hiukan ongelmia,  kun meinasi kadota kookosmassa suuhun, ennen kuin ehdin sen edes palleroiksi pyöritellä. Tätä voisin tosiaan lusikoida vaikka sellaisenaan… eipä toisaalta yhtään hullumpi idea. 

Muista käydä myös kurkkaamassa viime vuonna laadittu menukokonaisuus äitienpäivää ajatellen! #VEGEMEU – Äitienpäivä 2015 on edelleen täysin ilmaiseksi ladattavissa. Käy keräämässä parhaat ideat talteen, jos et ole vielä suunnitellut, mitä kaikkea herkkua voisi äiskälle tarjoilla. Vuosi on vaihtunut mutta samat ohjeet toimivat kyllä edelleen aivan yhtä maukkaina!



Kaura-Kookospallot

1dl paahdettuja kaurahiutaleita
1.5dl kookoskermaa*
1rkl kookosöljyä
2rkl vaahterasiirappia tai hunajaa
1tl vanilja-aromia

1/4tl suolaa
2.5dl kookoshiutaleita

Kuorruttamiseen:

130g tummaa suklaata (tai tee itse raakasuklaakuorrute)
haluamiasi koristeita

1. Paahda kaura kuumalla pannulla jatkuvasti sekoittaen, kunnes väri on kullan ruskea. 

2. Siirrä tehosekoittimeen kaura, kookoskerma, kookosöljy  ja vaahterasiirappi ja vanilja-aromi. Sekoittele kevyesti. Kaura saa hienontua pieneksi mutta seoksen ei tarvitse olla aivan sileää.

3. Kaada kulhoon ja lisää suola ja kookoshiutaleet. Sekoita tasaiseksi. Massan tulisi olla tässä vaiheessa pehmeä mutta muotoiltava. Jos et saa vielä siitä palloja tehdyksi, siirrä 5min ajaksi jääkaappiin ja yritä uudestaan. Massan on hyvä olla pehmeää, sillä kaura imee hiljalleen hiukan nestettä ja näin lopputuloksesta ei tule liian kuivaa seuraavinakaan päivinä.

4. Muotoile massasta pieniä palloja ja aseta laakealle alustalle leivinpaperille. Siirrä jääkaappiin siksi aikaa, kunnes sulatat suklaan.

5. Sulata suklaa vesihauteessa. Pidä suklaata hauteessa myös kuorruttamisen aikana. Näin se myös pysyy kuorruttamisen aikana juoksevana ja saat kauniin ohuen suklaakerroksen.  Käytän leivonnassa usein Pandan tummaa suklaata.

6. Nosta yksi pallo kerrallaan haarukan päälle ja valele päälle suklaata lusikan avulla. Anna ylimääräisen suklaan valua pois. Siirrä takaisin leivinpaperille tai halutessasi käytä konvehtipapereita.
Älä välitä, että suklaata valuu myös pallon ympärille leivinpaperille, sen voi napsauttaa lopussa pois ja reunoja voi tasailla kuumalla veitsellä, jos niin haluat. 

7. Siirrä jääkaappiin ja käy 10min päästä ripottelemassa päälle haluamasi koristeet. Kuten huomaat kuvista, suurpiirteisyys on täysin ok.

8. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin 2h, kunnes suklaa on kovettunutta.

*Kun kookoskermatölkki on kylmennyt jääkaapissa, pinnalle kohoaa tiivis kerma, joka on sitä jonka haluat käyttää tässä reseptissä. Voit myös ostaa valmiiksi eroteltua kookoskermaa jota myydään tetroissa edulliseen hintaan.



3 kommenttia

  1. Oijoi, bountyt on jotain parasta ja tämä kuulostaa vielä paremmalta!
    Paahdettu kaura kookokseen yhdistettynä toimii kyllä varmasti, pitääpä sitten näitä ruveta äidille pyörittelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bounty on munkin suosikkia :)! Se on jännä miten suuren eron kauran paahtaminen tekee, ilman paahtamista maku ei ole lainkaan niin koukuttava! Tässähän ehdit yhden erän pyörittelemään ihan vain itselle ensin ;)

      Poista
  2. Näitä on pakko testata! :D Kuinka nämä kannattaa säilyttää? Hikoileeko suklaa ilmatiiviissä purkissa jääkaapissa?

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top