Raparperi-Mansikka Välipalamuffinit (Gf, V)


Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoan kanssa.

Raparperista tulee mieleen kesä. Kiisselit ja kermavaahto, raparperipaistokset ja ulkona syöminen. Ehdoton terassiruoka siis! Koska parveke ei ihan ole terassikunnossa vielä, jouduin tyytymään keittiön pöytään ja ikkunasta ulos katsomiseen. Sopii sekin, lomalla pitää olla joustava. Minä siis joustan ja syön muffinsseja sisällä. Tiedän, rankkaa.

Toukokuu on ollut ihanan aurinkoinen ja näen jo itseni istumassa romanttisesti nurmikolla, juomassa jääteetä ja syömässä kesäherkkuja. Vielä puuttuu vain seura ja ajatus siitä, mihin pistäisin leirin pystyyn. Ainiin, ja se rohkeus poistua vastasyntyneen kanssa kotoa pidemmäksi aikaa…. Saa ilmoittautua seuraksi (tai lapsenvahdiksi). Yksi asia kerrallaan, aloitetaan sopivasta eväästä.



Varmaan olen ennenkin maininnut, että olen nopeiden grab & go välipalojen ystävä. Olivat ne sitten patukoita, tuorepuuroja tai leipäsiä. Myös muffinssit ovat ehdottomia suosikkeja, sopivan kokoisia ja niitä valmistuu helposti ainakin 12kpl kerrallaan. Muffinssien ongelmana lähinnä se, että nappaan pari aamupalaksi, pari jälkiruoaksi ja kun välipalanälkä iskee, jäljellä on vaan tyhjä pelti, the struggle is real. 

Olen ennenkin avautunut hyvin muffinssiohjeiden vähäisyydestä, sillä kaikki tuntuvat sisältävät desitolkulla rasvaa ja sokeria, siltipäs niitä mainostetaan hyvänä aamupalana tai välipalana. En voi kyllä kieltää, ettenkö olisi kalorihimoissani viime päivinä haaveillut kuppikakusta, jonka päällä on kymmenen sentin tomusokerikreemi. Kun leipomaan ryhdyin, kehitin mielummin ohjeen, jota voi napsia vähän paremmin mielin. Liputan terveellisten valintojen lippua kyllä kyllä. Taustalla tosin huutelee myös oma halu syödä reippaasti useampi muffinssi... 

Mutta hei, nämä ovat täysin gluteenittomia, jos valitset gluteenittoman kaurajauhon tai kaurahiutaleet. Koostumuksesta tuli aika ihanan mehevä kiitos runsaan raparperin ja mansikoiden. Uskon että halutessasi voit korvata jauhot myös tavallisella vehnäjauholla. Testikierrosta en ole vielä tehnyt joten pistäkääs kommenttikenttään vinkit variaatioista, niin pääsee viisastuman muiden kokeiluista. 

Makeutta näissä ei liikaa ole, joten voit joko a) fiilistellä herkullisia muffinsseja myös aamu- ja välipalana tai b) käyttää kookossokerin tilalla makeampaa tavallista sokeria tai lisätä hiukan sokerin määrää. Molemmat toimivat ja syömään pääsee yhtä nopeasti. Minulle maistui ehdottomasti vähemmän makea versio. Tuoreiden mansikoiden ja raikkaan raparperin maku pääsi kunnolla esille ja muffinssi maistui kesälle, mökkireissuille ja aurinkoiselle brunssille. Joko vakuutin näiden mahtavuudesta? 

Muffinssit säilyvät mehevinä ilmatiiviissä rasiassa tai muovipussissa parikin päivää, jos nyt muka eivät katoa jo ensimmäisten päivien aikana. Suosittelen ehdottomasti käyttämään tuoreita mansikoita, niitä on kaupoissa ollutkin edullisesti. Jos käytät pakastettuja, anna ylimääräisen nesteen valua huolella pois. 

Äitini on jo lähettänyt lupailevaa kuvaa pihalla kasvavista raparpereista. Seuraavaksi ainakin valmistuu tämä raparperi-mansikkakiisseli. Vinkkinä, että vatkattu ja vaniljalla makeutettu kookoskerma sopii ihan älyttömän hyvin joukkoon!


Raparperi-Mansikkamuffinit
12 kpl

2dl kaurajauhoja*
3dl hienojakoista riisijauhoa
0.5dl kookossokeria tai muuta sokeria
2tl leivinjauhetta

1.5tl vanilja-aromia
2.5dl soijamaitoa tai muuta kasvimaitoa
0.8dl oliiviöljyä

1dl mantelilastuja tai muita pähkinöitä rouheena
3dl tuoreita mansikoita pilkottuna
2dl raparperia hienoksi pilkottuna

Halutessasi: hiukan sitruunan raastettua kuorta

Muruseos päälle:

2rkl hunajaa tai siirappia
2rkl oliiviöljyä
1dl kaurahiutaleita

1. Sekoita jauhot keskenään ja lisää joukkoon sokeri ja leivinjauhe. 
2. Sekoita soijamaito, öljy ja vanilja-aromi keskenään. Lisää joukkoon sitruunan kuori, jos sellaista         käytät. Yhdistä seokset ja sekoita niin, että jauhopaakkuja ei ole. 
3. Kääntele joukkoon pilkottu raparperi, mansikka ja mantelilastut. 
4. Vuoraa muffinssipelti muffinssivuoilla ja lusikoi taikina tasaisesti kahteentoista vuokaan.
5. Sekoita muruseoksen ainekset keskenään ja jaa muffinssien päälle.
6. Paista 175 asteessa noin 25min.
7. Anna jäähtyä hiukan ja nauti vaikka heti! Säilytä ilmatiiviisti huoneenlämmössä.

*Käytä tarvittaessa gluteenittomia kaurahiutaleita. Voit myös käyttää valmista kaurajauhoja. Minä jauhan omat jauhoni näistä Pirkka kaurahiutaleista  tehosekoittimessa. 
















17 kommenttia

  1. Tätäkin täytyy päästä heti kokeilemaan, kuulostaa herkulliselta. Onnea muuten pikkuruisten uutisten johdosta, ihan mahtavaa! Lyyli-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ja kiitos onnitteluista. Kerrohan tuomiosi jos päädyt näitä testaamaan <3

      Poista
  2. Ai vitsi että noi on jotenkin söpöjä, näitä mun on aivan pakko kokeilla! Sopivan terveellisiä sillä tavalla, että voin tosiaan syödä kaikki kerralla potematta niiin huonoa omatuontoa. ;) ¨

    ps. mä voin aina lähteä esim. picnicille mukaan tai ihan vaa löhöilemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mäkin söin varmaan neljä ekan parin tunnin sisällä kun otin nämä uunista! Picnicseura huomioitu :D Sähän asut muutenkin nyt Tampereella oliha näin? Siellä sitten moikataan jos tie joskus sinne eksyy.

      Poista
  3. Haluan heti!! Saakohan raparperiä koiviksen sittarista.

    - Natalia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joo picnicille! Mä voin laulaa pikkuselle nonstoppina aa ram sam saa-niin pysyy tyytyväisenä.

      - natalia

      Poista
    2. Eiköhän siellä ole? Mä ostin omani paljon pienemmästä K-Kaupasta ja ei ollu kovin kallistakaan.

      Poista
  4. Haha, hyvä tietää että susta saa lapsenvahdin, toisaalta sulla on kokemustakin :D! Varmaan enenmmän ku mulla tähän mennes ehhe..

    VastaaPoista
  5. Muffinssit on kyllä parhautta! Etenkin sellaset joista voi uskotella itselleen, että saa ottaa vielä yhden ;) Raparperi ja mansikka sopii kyllä niin hyvin yhteen. Nuo muffinssit näyttää kyllä niin hyville että suorastaan tunnen murupäällisen rouskahtavan puraisulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Mäkin harrastan tuota uskottelua. Toisaalta, näissä on pari tl öljyä per muffinssi ja makeutta sitäkin vähemmän. Eli ei kovin paha :) Sen sijaan paljon mansikkaa, raparperia ja terveellistä pähkinää. Eikä kaurakaan sen hullumpi vatsantäyte ole.

      Poista
  6. Täydellisyyttä hipova blogi ensi selauksen perusteella 😁 Vaikka en ole vielä päässyt testaamaan ohjeita, niin maito-, muna-, vilja-, rypsi- & pähkinäallergisten perheeseen blogistasi löytyy niin paljon inspiraatiota. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa kuulla! Muista pistää toiveita kehiin jos sellaisia syntyy :)!

      Poista
  7. Moi! Onnea kovasti perheenlisäyksestä, ihanaa :) Ja resepti näyttää tietysti myös ihanalta. Eipä liity tähän, mutta olisin kysynyt, että oletko tutustunut lupiinijauhoihin? Vaikuttaisi olevan hyvä proteiinin lähde ja muutenkin, mutta en vain osaa tehdä siitä mitään ja mietin, että onkohan sinulla mitään reseptejä siihen liittyen? Kiitos ja aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :)! Mulla oli aikoinani lupiinijauhoja kaapissa, mutta niiden käyttö vähä jäi. Lähtisin varmaan korvaamaan noin 1/3 jauhoista sillä ohjeissa ja katsoisin mitä tulee? Kieltämättä voisi ottaa taas uudelleen käyttöön ja kehittää jonkun kivan arkireseptin.

      Poista
    2. Lisään vielä että ainakin täältä löytyy lupiinipannari http://keidas.blogspot.fi/2012/11/lupiinipannari.html ja keksit joissa on käytetty lupiinijauhoa, vaikka ohje ei muuten ole mikään ''helpoin'' ainesten määrän takia http://chocochili.net/2013/01/proteiinikeksit/

      Täälläkin testaillaan lupiinijauhoja onnistuneesti http://karkkipaiva.indiedays.com/2014/04/11/ruoka-aineloytoja-chia-ja-lupiini/

      Poista
    3. Kiitos kovasti! :)

      Poista
  8. Voisikohan tämän tehdä myös pakastemansikoista? Näyttää todella herkullisilta ja olisi kiva kokeilla ohjetta!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top