Rawnola Time! (Gf, V)


Mä en varmaan aloita tätä postausta sillä, että kerron kuinka granolahullu olen. Olen kertonut siitä mm. tässä ja tässä ihan kyllästymiseen asti. Viesti on mennyt perille ja ketään ei luultavasti kiinnosta? Jep. Sen sijaan valitan edelleen itsekontrolliongelmasta, joka granolaan siis liittyy. Olen luonteeltani sellainen herkuttelija, että kun kaapissa on jotain mikä on minulle vastustamatonta (granola), niin syön sitä jatkuvasti kunnes se on lopussa. Sen lisäksi minulle tulee herkästi myös ylimääräinen välipala tai santsiaamupala. Vähän niin kuin looginen ajatus:  syödään koko kakku tänään niin ei huomenna tarvitse. Logiikka osuu ja uppoaa ainakin minuun granolahimopäähän.


Seuraan youtubessa eri vloggaajia, joiden ruokavalio on vegaanista, mutta myös raaka ja high carb painotteista. Sielläkin on ihan oma maailmansa, ja yhtäkkiä rawnolaa oli jokaisen lautasella. Mitä tämä juttu oikein on mistä kaikki hihkuvat? Ei blendattu kaura voi vaan olla mitään niin ihmeellistä. Kaikki on maistanut jo raakapalleroita ynnä muita juttuja, sama asia! Öh, olinko vähän väärässä!?



Rawnola on siis raw granola, eli raaka granola. Idean äiti taitaa olla Loni Jane jonka instagram (@lonijane) kannattaa ainakin kurkata. Koska rawnolat hyppivät silmille jokaisella seuraamani vloggaajan videolla, en vaan voinut olla testaamatta. Ja niin siinä sitten kävi. Olen muodostanut ihan järkyttävän pakkomielteen tähän ruokaan ja syön sitä vähintään kaksi kertaa päivässä. Minun lisäkseni myös mies on innostunut ja haluaa oman kulhollisen aina kun tätä alan tekemään. Koska olen hehkuttanut tätä tietenkin myös kaikille ystäville, myös pari kaveria on saatu nalkkiin ja rawnola on nyt se juttu!

Tästä rawnolasta on nyt netissä miljoona eri versiota ja tässä siis omani. Koostumus on toisinaan paksumpaa ja toisinaan rouheisempaa, kaikki riippuu oikeastaan taatelien mehevyydestä ja koosta. Voit varioida rawnolaasi miten haluat ja tässä nyt ruoka jota ei varmaan voi millään tehdä väärin. Ei vaan voi. Koska en ole raakaruokailija, en osaa sanoa kuinka 100% raw kaikki ainesosat ovat, minulle sillä ei ole kuitenkaan väliä. Kunnioitetaan kuitenkin alkuperäistä nimeä, eikös vain.


Alla oleva annos on melko runsas kulhollinen, ja minä syön sen helposti kyllä kokonaan. Minulle ja miehelle teen siis tupla annoksen. Koostumuksessa olennaisinta on, että saat blendattua kauran ja taatelit keskenään. Loput voit sekoittaa käsipelillä jos haluat. Mikäli käytössä on hyvä tehosekoitin tai yleiskone, pistä kaikki sekaisin samalla kertaa. 

Rawnola on aivan parasta, kun se upotetaan kasvimaitoon. Siis tämä on mielestäni ehdoton askel, ilman ei toimi. Lempi maitoni on tähän mennessä Alpron manteli, ja manteli-kookos. Me ei-niin-raw tyypit voimme myös paahtaa kauran etukäteen ja näin saada pääsylippu jonnekin vaaleanpunaiseen rawnolamaahan jossa yksisarviset lentävät ja puput hyppivät sateenkaarien päällä. Vertauskuvalle kymmenen pistetä ja papukaijamerkki ja suomeksi sanottuna siis, paahdettu kaura on hyvää. And the biggest dork award goes to…


Rawnola yhdelle

1dl kaurahiutaleita (tarv. gluteenittomia)
0.5dl kookoshiutaleita
5 tuoretta taatelia*
2rkl hasselpähkinöitä tai muita pähkinöitä
(ripaus kanelia)

Vinkki: Jos haluat enemmän cookie doug (aka keksitaikna) tyyppisen koostumuksen, lisää joukkoon banaani ja watch the magic happen! Edelleen nautitaan runsaan kasvimaidon kera.

1. Heitä ainekset blenderiin ja sekoita kunnes taatelit ovat muussautuneet ja sekoittuneet tasaisesti koko homman ympärille.

2. Lusikoi kulhoon.

3. Kaada hitosti kasvimaitoa päälle.

4. Syö.

5. Toista 1000 kertaa.

*Jos sinulla on vain kuivattuja taateleita, liota niitä ensin lämpimässä vedessä 10min. Tuoreita taateleita saa nykyään kuitenkin lähes jokaisesta ruokakaupasta. 


Tästä jatkankin tekemään omaa rawnola aamupalaa. Muitakaas kaikki nauttia, kuten aina!


10 kommenttia

  1. Tehtiin tätä heti ku pääsin töistä ja voi ahh, rakastuttiin tähän kumpikin! Tosi nopea tehdä ja kaiken lisäksi helppoa ja kaikki ainekset löytyy aina kotoa. Tätä tehdään varmasti uudestaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ihanaa että tykkäsit, tää on tosian kerta heitolla munkin lempi välipala aamupala lounas ja iltapala :D

      Poista
  2. Tämä postaus joko pilasi elämäni tai teki siitä huomattavasti parempaa, en oo vielä päättänyt.

    Olen sellanen ihminen, joka ei voi ostaa granolaa kovin usein, koska pakko vetää koko paketti päivän aikana, se on vaan niin taivaallista. En tiedä miten olen missannut rawnolan näin totaalisesti, mutta kokeilin nyt tätä ohjetta ja en tiedä miten voin jatkaa normiarkea tietäen joka sekunti, että mulla on aina kaapissa ainekset tähän. Tää oli yhtään liiottelematta yksi parhaista asioista mitä olen IKINÄ syönyt. Söin omani Oatlyn kahvimaidon kanssa (joka on mielestäni kasvimaitojen täysmaito btw) ja oli niin täydellistä voi luoja.

    Jatkan nyt taistelua itseni kanssa, etten mene tekemään heti toista kulhollista perään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niiiiin ymmärrän sun tuskan! Myslipaketti kaapissa kummittelee niin kauan kunnes olet vain syönyt kaiken. Jep. Samasta syystä mäkään en mysliä osta, mutta hemmetti soikoot kauraa on silti aina kotona. Ja niitä taateleita. T. Kello ei ole edes kaksi ja mä oon söynyt jo kaksi annosta.

      Ihanaa kuitenkin että resepti osui ja upposi. Eipähän tarvitse enää loppuelämän aikana miettiä, että mitähän sitä tekis mieli syödä :)!!!

      Poista
  3. Täytyy sanoa, että vaikka en raakajuttuja yleensä harrastakaan, tämä oli todella hyvää! Mulla taatelit oli liian kuivia, löysin kaapista vain kookosjauhoja, tehosekoittimesta loppui puhti ja päädyin lopulta lisäämään sekaan kokonaisen banaanin ja silti säätämisestä huolimatta tuli ihana lopputulos. Ehkä tätä reseptiä ei voi pilata? Enkä edes tykkää kasvimaidoista sellaisenaan mutta tässä sekin toimi: kookos-riisijuoma kruunasi koko jutun. Kiitos, tätä teen uudestaankin ja ehkä vähemmällä sähläyksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei loistava juttu :D Todellakaan ei voi pilata!

      Poista
    2. Hei loistava juttu :D Todellakaan ei voi pilata!

      Poista
  4. Wow! Perinteisen granolan ystävänä olin varma, ettei tämä voi olla hyvää. Olin väärässä. Täydellinen aamupala. Ja välipala. Myös lapset tykkäsi!
    Salli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, mahtavaa että kuitenkin kokeilit! Ja aina plussaa kuulla että resepti on myös lapsille maistuva :)

      Poista
    2. Eikä, mahtavaa että kuitenkin kokeilit! Ja aina plussaa kuulla että resepti on myös lapsille maistuva :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top