Urtekram maustehaaste: Sushiburritot korianteritofulla


Olen ollut sushin ystävä jo pitkään ja voitte vaan kuvitella intoni, kun kuulin Helsinkiin avatusta ravintolasta jossa tarjotaan suuria sushiburritoja. En ollut ihan varma mitä odottaa, mutta mielikuva ihan pirun isosta sushista piti paikkaansa ja miellytti kovasti! Jos et ole käynyt Somassa, se kannattaa ehdottomasti testata. 

Sushiburrito on ennen kaikkea helppoa sushia ja kohderyhmänä kaltaiseni more is more ihmiset. Burritoissa olenkin innostunut kokeilemaan täytteitä paljon villimmin, ainaisen kurkku-tofu sushien lisäksi. Nykyään olenkin todennut, että burriton väliin menee oikeastaan mitä vaan. Tofut, salaatit, raasteet, paistetut vihannekset ja erillaiset hummukset ja kastikkeet. Tavallisen sushini haluan soijakastikkeen ja inkiväärin kera, sushiburriton tulisen srirachan tai hummuksen kanssa. Hyvä perussääntö on se, että lähes kaikki toimii burritossa. Tykkään.




Osallistun Urtekram maustehaasteeseen näillä suosikiksi muodostuneilla burritoilla ja haaveilen arvontaonnea. Osallistujien kesken nimittäin arvotaan matka Berliiniin ja mikäpä olisi parempaa, kun pääsisi miehen kanssa sille häämatkalle jolla me ei koskaan käyty. Saksa taitaakin olla oikea vegeparatiisi joten ei harmittaisi voitto! Voittajalle palkinnoksi tulee suuri tuotekassi ja myös äänestäjällä on mahdollisuus saada tämä ihanuus itselleni. Kiitos jo etukäteen, mikäli päätät minua äänestää.

Urtekram maustepurkeissa ensimmäiseksi huomion kiinnitti ulkomuoto. Näin söpöt purnukat saavat mielihyvin olla keittiössä esillä! Tutustuin purkkeihin ja huomioni nappasi tämä kolmikko: Chili-hiutale, korianteri ja sitruunaruoho. Suosikkini! Ajattelin, että näillä ei vaan voi epäonnistua ja oikeassa olin. Mausteet tuoksuvat taivaalliselle ja ovat todella laadukkaan oloisia. Sain niillä tofuun erinomaisen maun pienellä vaivalla ja burritot osuivat ja upposivat. Isoisäni oli kylässä ja pyysi nappaamaan itsestään kuvan burrito kädessä ’’ota nyt kuva kun mä syön tällaista!’’. Ei ne sushiburritot ole vain Helsingin hipstereille!




Käytin Jalotofun maustamatonta tofua ja puristin päälle kunnolla Sriracha Mayo kastiketta. Oletteko jo kokeilleet? Meidän perhe on todennut, että tämä sopii kaikkialle ja puteli alkaa olemaan jo tyhjä. Burriton välissä se tuo kuitenkin ihanasti tulista makua ja kosteutta ja on riisin kanssa lyömätön pari. 

Äänestää voit TÄÄLLÄ 20.10.2016 saakka. Äänestäjien kesken arvotaan 3kpl 99e arvoista tuotekassia! Haasteen ja arvonnan voittajat julkaistaan 25.10.2016 Ruoka.fi:n sivuilla.


Sushiburritot Korianteritofulla
5 suurta burritoa

10 Norilevyjä (2 per rulla)

Täytteeksi:
400g Keittämätöntä sushiriisiä + riisiviinietikkaa
n. 450g Jalotofu Maustamatonta tofua marinoituna (marinadi alla)
2-3 Avocadoa
1 pkt Silmusalaatin versoja tai muita ituja
Lehtikaalia
Porkkanoita
Sriracha Mayo kastiketta tai muuta tulista kastiketta

Halutessasi: tuoretta korianteria ja paahdettuja seesamsiemeniä

Tarjoiluun: 
Soijakastiketta ja inkivääriä

Tofumarinadi:
1tl Urtekram Korianteri maustetta
1/2tl Urtekram Sitruunaruohoa
1/4 - 1/2 tl Urtekram Chili-hiutaleita

0.5dl oliiviöljyä
3rkl seesamöljyä tai muuta kasviöljyä
3rkl soijakastiketta
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2tl siirappia

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Pilko tofu suikaleiksi ja aseta kannelliseen muovirasiaan marinoitumaan yön yli. Kääntele rasiaa välillä.

Keitä sushiriisi paketin ohjeen mukaan. Myös puuroriisi käy. Mausta riisiviinietikalla. Anna jäähtyä ennen käyttöä.

Suikaloi porkkana, avocado ja lehtikaali valmiiksi.

Levitä riisiä paksu kerros koko yhden arkin alueelle. Kostutetut kädet helpottavat riisin levitystä. Aseta toinen arkki toisen perään jatkopalaksi, jätä reunaa muutaman sentin verran edellisen alle. 
Lisää täytteet keoksi riisiarkin keskelle. Sushiburritossa täytteitä saa olla runsaasti. Purista päälle sriracha mayo kastiketta. 

Rullaa sushimaton avulla tiiviiksi rullaksi. Anna levätä 30min ennen nauttimista. Kääri halutessasi leivinpaperiin tai muuhun paperiin syömisen helpottamiseksi. Paketiksi käärittynä toimii loistavana eväsruokana!

Nauti inkiväärin kera, soijakastikkeeseen dipaten. 






8 kommenttia

  1. No NAM! <3 sushi on ihan parasta, mutta jähmetyn aina tekemään siitä niin samanlaista... Tätä on pakko kokeilla!


    http://the-happiness-theory.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama mulla oli, aina vaan samaa kurkkusushia! Burriton väliin vielä mahtuu kunnolla tavaraa niin sinne myös PYSTYY tunkemaan kaikkea maan ja taivaan väliltä :)

      Poista
  2. Voi nam!
    Ihania täytteitä, voin vain kuvitella miten hyvää! Ja toivonmukaan ei tarvi kovin pitkään kuvitella, jos vaikka tekisikin tällaisia ;)
    Sushiburritoissa on kyllä tosiaan hauskaa tuo, kun täytteeksi voi laittaa oikeasti ihan mitä tahansa! Raasteetkin toimii varmaan paremmin burritossa kuin makisusheissa (jossain sushi oli makin välissä porkkanaraastetta ja se meinasi vähän tipahdella lautaselle muun sushin pysyessä puikoissa). Näyttää hyvältä!

    Mistä oot ostanut sriracha mayoa? Ei oo mulla ainakaan vielä osunut silmiin missään, haluan kyllä ehdottomasti ostaa :O

    Soman listaa oon pitkään jo kuolaillut ja ResQ:ssa katsonut aina kun heiltä tulisi vegesushiburritoja pelastettavaksi, ehkä vielä joku päivä käyn pelastamassa burriton hädästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nimenomaan! Raasteet, kaalisalaatit, mikä vaan. About kaikki toimii. Mayoa oon ostanut Tammiston Citymarketista, mutta luulisin että muissakin K-ryhmän kaupoissa olisi. Ootko pk seutulainen? Jos tammisto on kaukana niin ainakin Postitalo ja Kampin k-kauppa ovat hyvin varusteltuja, ehkä lähtisin niistä etsimään?

      Ahaa ilmeisesti oot pk seutulainen kun Soman listaa kuolailet :)

      Poista
    2. Kiitti, pitääpä käydä metsästelemässä tota mayoa :) Hiljattain pk-seutulaiseksi muuttanut niin on vielä vähän hyvät kaupat valikoimineen hakusessa

      Poista
    3. No mutta, tervetuloa tänne joukkoon sitten!

      Poista
  3. Ihana postaus! Inspiroiva. Mä kanssa taivun nykyään tekemään sushiburriton sillä a) se on vaa jotenki.. nopeemman olonen, nopeemmin siis nauttimaan b) sinne voi siis laittaa koko jääkaapin jätteet.. Onko toi oranssi sriracha mayo muuten vegaaninen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo täälläkään ei ole paluuta normisusheihin ja siihen koko päivän vievään rullailuun. Ain't nobody got time for that!

      Ja juu on vegaaninen <3

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top