Seesamkuorrutetut soijapalat maapähkinäkastikkeella (V)


Terkut täältä Ateenasta. Olemme perheen kanssa viettämässä myöhäistä kesälomaa, nauttimassa hyvästä ruoasta ja auringosta. Poika keikkuu mukana rintarepussa aika kätevästi, tästä laitoinkin kuvaa jo instagramin puolella. Tyyppi on tyytyväinen kun saa olla lähellä ja kapeille kaduille ei tarvitse rattaita raahata. Ateenassa lempparia on hyvä ruoka, josta en todellakaan saa kyllikseni. Vegaaniruokaa on täällä todella helppo saada ja löytää, nälkä ei todellakaan jää! Tänään aloitin aamuni vegejuustoleivällä, pinaattipiiraalla ja proteiinipitoisella mantelimaidolla. 

Vaikka en ole koskaan ollut mikään roskaruoan ystävä, nämä vegenugetit ovat kotipuolella olleet lautasella useammankin kerran. Hampurilaispaikoissa ei tule käytyä syömässä kuin erityisen pakon edessä, enkä silloinkaan juuri nauti siitä. Kunnollista vegehampurilaista ei myöskään ole hampparipaikoissa saatavilla, näin siis minun mielestäni. Minä herkuttelen yleensä ihan muulla tavoin ja jos mättöä olisi tarkoitus saada ajautuisin  meze- tai sushibuffaan. Mättö merkitsee minulle enemmän annoskokoa, ei niinkään  rasvaa ja suolaa.



Voihan sitä kierellä ja kaarella miten haluaa, mutta sitten tullaan siihen pisteeseen jossa todetaan, että kyllä vaan nugetit ovat parhaita kun ne öljyssä paistaa. Onneksi ei sentään uppopaistoon ruveta, mutta öljy on ehdottomasti rapsakan pinnan salaisuus. Toisaalta, nämä olivat myös niin täyttäviä että kovin isoa kekoa en jaksanut edes syödä. Valmista rinnalle jotain kevyttä tasapainoittamaan tilannetta, ongelma ratkaistu! Täällä Ateenassa öljyä käytetään huomattavasti enemmän, kuin mitä olen itse tottunut. Ehkä tässä piilee syy, miksi ruoka on aina niin herkullista. 
Kuivattuja soijatuotteita meillä on kaapissa lähes aina jemmassa. Ne ovat nopeaa ruokaa silloin, kun jääkaappi tuntuu ammottavan tyhjyyttään. Hiljattain avattu Vegee.fi sivu sisältää helppoja reseptejä, joissa käytetään monipuolisesti erilaisia soijatuotteita. Näihin tulee tartuttua kuukausittain, kun jotain hyvää pitää saada nopeasti ja vaivatta. Myös tämä resepti löytyy sivustolta!
Maapähkinävoista ja limestä syntyy ihanan etninen kastike johon voit dippailla kasviksia, riisipaperirullia tai kuten tässä tapauksessa, soijapaloja. Mikäpä ei onnistuisi maapähkinävoita käyttämällä?? Nämä rapeat soijapalat muisuttavat nugetteja, mutta makumaailma on täysin jotain muuta kuin tunkkaista ja raskasta pikaruokaa. Soya+ Soijaviipaleet ovat sopivan kokoisia suupaloja ja nämä sopivat mainiosti vaikka leffailtaan sormin syötäväksi herkuksi. Pilko lisäksi vihanneksia ja saat mahtavat tarjoilut aikaan pienellä vaivalla. Resepti testattu myös parin alle kouluikäisen kohdalla ja nopeasti tyhjenivät lautaset. Mikäpä muu osoittaa paremmin, että joku on herkkua.
Käytin tässä vehnäjauhoja, mutta muissa vastaavissa resepteissä olen saanut parhaan gluteenittoman tuloksen, kun korvaan vehnän hienolla riisijauholla. Tässä en ole sitä kokeillut, mutta siitä suosittelisin lähtemään liikkeelle. Gluteenittomia korppujauhoja on kaupoissa sellaisenaankin saatavilla. 


Seesamkuorrutetut soijapalat maapähkinäkastikkeella
1/2pkt Soya+ Soijaviipaleita
0.5dl soijakastiketta
0.5dl chilikastiketta

Kuorrute
1dl vehnäjauhoja
1dl vettä
suolaa ja pippuria
1dl korppujauhoja
1dl seesamsiemeniä

Dippi
2rkl maapähkinävoita
1rkl soijakastiketta
2rkl chilikastiketta
1 limen mehu
vettä koostumuksen säätelyyn

Kaada soijaviipaleet kattilaan ja peitä vedellä. Lisää joukkoon soija- ja chilikastike. Keitä 45min ja valuta lopuksi siivilässä huolellisesti. Anna jäähtyä hetki ja puristele ylimääräinen vesi soijapaloista pois.
Sekoita vehnäjauho ja vesi keskenään pienessä kulhossa, lisää suola, pippuri ja halutessasi myös muita mausteita. Yhdistä toisessa kulhossa korppujauhot ja seesaminsiemenet. 
Kaada öljyä pannulle niin, että koko pohja peittyy. Kuumenna kuumaksi.
Kasta soijapala ensin vehnäjauho-vesiseokseen ja sitten pyörittele se korppujauho-seesamseoksessa. Paista kuumalla pannulla öljyssä molemmat puolet rapeiksi ja kultaisen ruskeiksi. Siirrä sivuun ja toista kaikkien palojen kohdalla sama. 
Valmista dippi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Lisää vettä jos haluat juoksevamman kastikkeen. Itse pidän juoksevasta, joten lisäsin noin 0.5dl vettä.
Dippaa nugetteja kastikkeeseen ja nauti!
Lisäksi paistoin vielä herkkusieniä ja nautin raikasta korianteria päälle ripoteltuna.

Yhteistyössä Soya+


2 kommenttia

  1. Pitääpä kokeilla! Itselläni on viimeaikoina kovasti tehnyt mieli nugetteja, mutta näiden pikaruokapaikkojen nugetit eivät maistu ollenkaan hyvältä. Nämä kyllä näyttävät herkullisilta. :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä!
    Soijatuotteet on kyllä käteviä juuri näihin ei-mitään-jääkaapissa -tilanteisiin! Kiva saada niille aina uusia ideoita, niitä ei koskaan ole liikaa :)
    Nugetit vaikuttaa hauskalta idealta ja etenkin nuo seesaminsiemenet kuorrutteessa, nam! Oon tofua kuorruttanut seesaminsiemenillä, mutta tähän sopii varmasti myös.

    Oon vähä samaa mieltä noista vegepurilaisista. Tuntuu että niitä meinaa vaan olla aika paljon eri paikoissa. Tosin tuli tuossa taannoin kokeiltua yksi paikka Tampereella, jossa purilaisen välissä oli paistettua portobelloa, ananasta ja hyvä kastike. Se oli ehkä mielekkäin burgeri, jonka oon syönyt ulkona. Mutta sushibuffet on loistava apu mättötarpeisiin!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!

Back to Top